Arkistot kuukausittain: October 2014

Kopioi ja hyödynnä muiden hyvät ideat

Opin tänään Sanoman gettomorrow-seminaarissa futurologi Magnus Lindkvistiltä uuden merkityksen kirjainyhdistelmälle R&D. Perinteisesti olemme ajatelleet, että tämä tarkoittaa asiaa Research and Development. Stand up koomikon tasoinen huippuesiintyjä kuitenkin antoi asialle kuitenkin täysin uuden merkityksen, nimeltään Ripp off and Duplicate. Vaikka kyseinen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Taantumassa asiakas ostaa vain parhailta

Viime vuosien aikana olen kohdannut mielenkiintoisen ilmiön. Siitä ei moni puhu, mutta sen vaikutuksista kärsivät useat ja nauttivat harvat. Asiakkaista on nimittäin tullut yhä laatutietoisimpia. Ei niin, etteikö asialla ennen olisi ollut merkitystä. Taloudellisesti epävarmoina aikoina ääripäät yleensä kuitenkin korostuvat.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kolme kysymystä joiden vastauksilla hurmaat asiakkaan

Olen yksinkertainen ja pragmaattinen ihminen. En jaksa monimutkaisia tai liian vaikeaselkoisia asioita. Jos asiaa joutuu selittämään minulle liian pitkään tai tarinassa ei ole punaista lankaa, menetän nopeasti mielenkiintoni. Ja kun sen menetän, on minun uudelleen hurmaamiseni työn ja tuskan takana.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Minkälaista johtajaa seuraisit helvettiin?

Olen urani aikani ollut niin johdettava, johtaja kuin nyt viimeisenä itseni johtaja yrittäjänä. Se mitä hyvä johtajuus minulle tarkoittaa kiteyttyy melko pitkälle yhteen metaforaan Tuntematon Sotilas-elokuvassa. Siinä joukkue makaa suon reunalla päät turpeessa tykkien laukausten osuessa viereen, taakse, eteen ja

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Pelaako yrityksenne sisä- vai ulkopeliä?

Vaikeina aikoina moni yritys ja erityisesti yrityksen johto pistää pään pensaaseen ja toivoo, että paha maailma muuttuisi paremmaksi. Päätähän ei toki kirjaimellisesti työnnetä pensaaseen, vaan alkaa niin sanottu sisäpeli. Uudistetaan strategiaa, mietitään organisaatiorakennetta, vetäydytään Lappiin pohtimaan missä olemme viiden vuoden

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Unohda suunnitelma B

Suurin osa meistä pelkää epäonnistumista ja siksi emme halua ottaa riskejä. Se miten iso riski toteutuessaan pahimmillaan on, on jotain sellaista mitä me jokainen peilaamme omasta kontekstistamme. Toiselle tietyn asian riskikerroin on suuri, kun taas toiselle vastaava riski ei edusta

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Aseta itsellesi järjetön tavoite

On tutkittu tosiasia, että me ihmiset olemme laiskuuteen taipuvaisi eläimiä. Emme mielellämme rehki ylimääräistä vaan juuri sen verran kun on pakko jotta pysymme hengissä tai näin nykymaailmassa, saavutamme sen elintason minkä itsellemme haluamme. Adaptoidumme helposti emmekä altista itseämme muutokselle tai

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Myyntipastorin Viikkosaarna Nro 2

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Myyntipastorin Viikkosaarna Nro 1

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Huipulla ei ole ruuhkaa – Nordic Business Forum

Tiesitkö, että ainoa markkinapaikka missä ei ole ruuhkaa on se, jossa sinä olet paras? Me suomalaiset olemme turhan vaatimatonta porukkaa, tietyin piristävin poikkeuksin. Meille kelpaa ”oma suoritus”, oli tämä sitten mitä tasoa tahansa verrattuna ympäröivään todellisuuteen. Hyvä niin, jokainen tehköön

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype