Arkistot kuukausittain: January 2015

Kirkas strategia soljuu kuin sinfonia

Olen erityisesti viiden viimeisen vuoden aikana ollut siinä onnellisessa asemassa, että olen saanut olla mukana ja johtamassa monen menestyneen yrityksen strategiatyötä. Tänään koin tietynlaisen oivalluksen kun tajusin, että strategian ja tarinan kirkastastamista voi hyvin verrata muusikin säveltämiseen. Kuten musiikissa, myös

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kiteyttäminen on taitolaji

Tiedät tunteen. Istut neukkarissa. Innostunut vastapuolen johtaja esittelee sinulle suu vaahdossa oman yrityksensä voimapistettä. Viidennen slaidin ja kolmannenkymmenennen bulletin jälkeen et enää muista mitä ensimäisellä sivulla kerrottiin. Ja mikä pahinta, presentaatio ei ole edes puolessa välissä. Viisi minuuttia ennen tapaamisen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Oikean neuvon markkinahinta?

Kuuntelin viikonloppuna Brian Tracyn mainiota Focal Point-äänikirjaa. Kirjan alussa kerrotaan koukuttava tarina, joka koskettaa meitä jokaista jotka toimimme sellaisessa ammatissa, jossa tekemämme työn arvo mitataan ei niinkään ajassa mitä siihen käytämme, vaan sillä mitä saamme aikaan. Olipak kerran miljardien arvoinen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Hän joka synnitön on, heittäköön ensimmäisen kiven

Olin eilen koko päivän valmentamassa erään teollisuusyrityksen johtoa. Tarkemmin, kyseessä oli ensimmäinen sessio kirkastetun brändistrategian jalkauttamisessa. Paikalla oli henkilöitä niin myynnistä, suunnittelusta, tuotannosta, asennuksesta kuin jälkimarkkinoinnista. Mukana oli myös konsernin johtoa auttamassa ja varmistamassa, että jalkautus saadaa heti alusta oikeille

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Vedätkö sata lasissa vai ajatko puolivaloilla?

Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö ihmisten työpanosta mitata sillä mitä he saavat aikaan, eikä sillä perinteisellä tavalla monta tuntia viikossa vietämme sorvin ääressä. Ei liene kovin vaikea arvata kumman koulukunnan edustaja itse olen tässä keskustelussa. Sparrasin eilen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä

Osa toimeksiannoistamme koskee täysin uuden brändin synnyttämistä. Työ aloitetaan brändistrategialla joka kiteyttää uuden tai uudistuvan yrityksen sielun. Brändistrategian jälkeen seuraa nimen sekä visuaalisen ilmeen suunnittelu strategiaan peilaten. Yleensä visuaalinen ilme on näistä helpompi ratkaista. Visuaalisesta ilmeestä joka tykkää tai ei

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Aivojen on välillä hyvä antaa rullata vapaalla

Nykyihminen ei ainakaan ole virikkeitä vailla. Tuijotamme läppärin ruutua. Näpräämme kännykkäämme hermostuneesti. Surffailemme netissä tabletille. Meitä revitään palaverista toiseen. Välillä niin, että olemme koko ajan kroonisesti myöhässä. Multitaskaamme useita asioita ja projekteja kerrallaan. Yritämme revetä moneen paikaan samaan aikaan. Kuulostanee

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Itsepetos nimeltään uudenvuodenlupaus

Tipaton tammikuu. Urheilen enemmän. Syön terveellisemmin. Katson telkkaria vähemmän. Opiskelen uusia asioita. Haluan uuden työpaikan. Vietän enemmän aikaa rakkaitteni kanssa. Stressaan vähemmän. Aloitan säästämisen ja sijoittamisen. Tänäänkin, monen kuntosalin ja urheiluhallin parkkipaikka ratkeaa liitoksistaan, kun uuden elämän aloittaneet, innosta pinkeenä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä