Arkistot kuukausittain: February 2016

Lahjakkuus on vasta kaksikymmentä prosenttia

Olen perusluonteeltani utelias ja valmis pistämään itseni likoon kun jotain kiinnostavaa ilmaantuu. Olen ihminen joka oppii nopeasti uusia asioita. Silloin kun päätän jotain oppia, ahmin aiheesta kaiken tiedon mitä saatavilla on. Usein pääsenkin aiheessa kun aiheessa melko hyvälle tasolle nopeassa

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Tee työtäsi kuin hittibiisiä luoden

Uskon voimakkaasti poikkitieteellisyyteen. Siksi luen paljon myös muita kirjoja kuin pelkkää oman alan tuotantoa. Osallistun eri toimialojen tilaisuuksiin. Tapaan ja keskustelen useiden alojen ammattilaisten kanssa. Kaikki tämä avartaa maailmaa. Ja samalla se yhdistää pisteet toisiinsa. Käytin viime viikonlopun musiikin parissa.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Elämä on kuolemista

Vietin viime viikonlopun kundiporukassa Itävallassa laskettelun parissa. Kolmen hengen laskettelutiimimme oli reissussa jo kahdeksatta kertaa. Neljä päivää mitä reissussa olemme ,ja laskettelusta nautimme, ovat mitä parasta terapiaa. Vitsit lentävät, nauru raikaa ja jutut ovat tasoltaan kaikkea maan ja taivaan väliltä.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Caruna pyyhkii asiakkaillaan hanuria

En lakkaa hämmästelemästä yritysjohdon lyhytnäköisyyttä ja arroganssia, kun olen eri viestintävälineistä seurannut Carunan hinnankorotusoperaatiota. Jos liikkeenjohtamisen, markkinoinnin, myynnin ja asiakaspalvelun oppikirjoihin halutaan varoittava esimerkki siitä, miten kaikki voi mennä päin persettä, niin tässä on oiva tapaus. Se ei liene kenellekään

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Hiekkapaperilla masturbointia

Onko sinullakin sisäinen ääni joka välillä kehuu, mutta enimmäkseen moittii sinua. Puhutko jatkuvasti itsellesi itseäsi vähätellen. Oletko oman itsesi pahin kriittiiko. Käytin tämän viikon lauantain osallistumalla Ilkka Rajalan sekä Sami Sundivikin vetämään päivän pituiseen seminaariin. Aiheena oli ”Uudista aivosi”. Päivän

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype