Arkistot kuukausittain: November 2016

Autoliike – asiakkaasi kantaa rahansa muualle

En jaksa olla hämmästelemättä sitä lepsua otetta ja välinpitämättömyyttä, millä tavalla monet yritykset kohtelevat potentiaalisia ostavia asiakkaitaan. Esimerkkejä riittäisi kirjaksi asti, mutta rajataan keskustelu tällä kertaa monen lempiaiheeseen, autokauppaan. Luulisi, että olen monelle autokaupalle ja niiden myyjille ns helppo nakki.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Päätä pensaaseen

En jaksaisi olla yksi niistä, joka marmattaa Suomen pysähtyneisyydestä. Niistä syistä miksi näin on, ja miksi muutosta ei tapahdu. Pakko kuitenkin iskeä oma lusikka soppaan, liikkeenjohdon konsultin konteksista katsottuna. Sillä joku viisas kun on joskus todennut, että parantuminen alkaa siitä,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Sosiaalinen media on asiantuntijan paras kaveri

En ole sillä tavalla digiuskovainen, että suhaisin suu vaahdossa pitkin kaupunkia kertomassa internetin ilosanomaa ja uskoen siihen, että kaikki tähän asti opittu ja hyväksi koettu olisi saatanasta. Siihen kuitenkin uskon, että yhdelläkään asiantuntijalla ei ole varaa olla ymmärtämättä ja hyödyntämättä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Päätöksenteon kvartaali on vuosi

Minä, kuten varmaan moni lukijoistakin, tuskailee välillä sillä, että asiat tuntuvat etenevän tuskaisen hitaisesti. On yhdessä asiakkaan kanssa tunnistettu asia joka pitää liiketoiminnan kannalta saada kuntoon. On väyrystelty ja pohdittu mitä asialle pitää tehdä, kauan se kestää, ja mitä tekemisen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Oletko kuin heinä neulasuovassa?

Osallistuin toissa viikolla Amsterdamissa järjestettävään ADE-2016 tapahtumaan. Kyseessä on elektronisen tanssimusiikin jokavuotinen ammattilaistapahtuma joka vetää kaupunkiin kymmeniätuhansia osallistujia, AFM (Amsterdam Music Festival) mukaan lukien noin kolmesataatuhatta. Voidaan helposti sanoa, että ”kaikki” kyseisen alan parhaat tekijät ovat samassa paikassa samaan aikaan.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype