Arkistot kuukausittain: February 2017

Menestys tulee ennen työtä vain sanakirjassa

En lakkaa hämmästelemästä ihmisten uskomuksia siitä, että elämän eri osa-alueilla menestyneillä ihmisillä tuo menestys olisi jotenkin tipahtanut taivaasta heidän syliinsä. Että kaikki se mitä he edustavat, tai mitä heillä on, olisi tuurilla aikaansaatu. Vähän kuin olisi lottoa pelattu. Olin vuosi

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Poista asiakkaalta ostamisen esteet

Tutkin parhaillaan erään palvelutoimialan yritysten brändejä, markkinointia ja verkkopalveluita. Mikään yllätys ei varmaan ole se, että kaikkien tarinat ovat toistensa kaltaisia, visuaaliset ilmeet sukunäköisiä ja verkkopalvelut toistensa kopioita. Luutumat jyräävät myös tällä toimialalla, kuten useimmilla muillakin. Eikä siinä mitään. Harmi

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Palvelukokemus muodostuu pienistä yksityiskohdista

Kävin viikonloppuna autokaupoilla. En ole mikään autofriikki, joten auton vaihto on itselleni lähinnä välttämätön paha, jonka haluan sujuvan omalta osaltani mahdollisimman helposti. Koska kyseessä on kuitenkin (varsinkin Suomessa) suuri rahallinen ostopäätös, on myyjän toiminnalla suuri merkitys siihen miten prosessi etenee.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kehen luotat, kun elämäsi on kyseessä?

Olen viime aikoina pohtinut paljon markkinoinnin ja myynnin mekaniikkaa. Miten rakennat kiinnostavan ja halutun brändin? Mitä toimenpiteitä sinun pitää tehdä, jotta synnytät markkinassa pöhinää? Mitä toimenpiteitä sinun pitää tehdä, jotta saat epäilevät asiakkaat ostamaan? Koska itse markkinoin ja myyn asiantuntijapalveluita,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype