Asiakas ostaa henkilöä, ei organisaatiota

Nautin viime viikon perjantaina lounasta erään pörssiyrityksen markkinointijohtajan kanssa. Leppoisan keskustelun lomassa kävimme mielenekiintoista keskustelua kyseisen henkilön haasteista löytää itselleen sopivia yhteistyökumppaneita markkinoinnin saralta. Haaste kiteytyi yhteen asiaan: yksittäisiä hyviä ihmisiä kyllä on saatavilla monissa palveluita tarjoavissa yrityksissä, mutta muu staabi ei edusta sitä mitä asiakas haluaa ostaa, tai ainakaan mistä haluaa maksaa.

Edellä mainittuun keskusteluun kulminoituu melko pitkälle asiakkaan tapa ostaa ja käyttää asiantuntijapalveluita vuonna 2015. Ostetaan osaamista täsmätarpeisiin ja juuri sellaisiin asioihin joita ei koeta itse saatavan tehtyä, ainakaan sillä tasolla kun halutaan. Spesialisti on tässä maailmassa avainsana entisen generalistin sijaan. Haastavan tästä tekee se, että myös spesialistin tulisi olla generalisti ainakin siltä osin, että maileja ja läpivietyjä projekteja on suuri määrä. Ja mielellään vielä useita erilaisia, useiden erilaisten yritysten ja toimialojen osalta. Kokemus jyllää.

Miten sitten vastata asiakkaan huutoon? Itse uskon pitkälle siihen, että kenttä jakautuu kahteen. Asiakkaisiin jotka ostavat terävintä osaamista silloin kun sitä itse näkee ja kokee tarvitsevansa, hoitaen generalistien asiat itse. Ja niihin, jotka ostavat organisaatiota ja generelisteja ”hoitamaan” asioita. Tämä asettaa haasteita myös palveluntarjoajille. Jo ennen tätä uusinta uudistumista on monesti tutkittu ja todennettu se, että keskikokoiset ja keskinkertaisesti palveluita tarjoavat yritykset tulevat olemaan pulassa. Asiakas kun ei halua maksaa generelistin työstä spesialistille kuuluvaa korvausta, vaan bulkista bulkin hinnan.

Tulevaisuus on yksittäisten asiantuntijoiden monella toimialalla. Miten itse vastaat tähän huutoon? Pitätkö itsepintaisesti vanhasta kiinni vai muututko tulevaisuuden menestyjäksi.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä