Brian Tracy Speaking Academy, päivä III

Tässä kohtaa voi käyttää kulunutta, mutta niin hyvää termiä: olo on väsynyt mutta onnellinen. Neljä intensiivistä, lähes kaksitoista tuntista päivää vetää kovimmaltakin ammattalaiselta mehut pois. Vaikka olo on väsynyt, ei se ole uupunut. Eilen illalla fiilis oli kuin kovan urheilusuorituksen jälkeen, kroppa täynnä adrenaliinia eikä uni meinannut millään tulla.

Viimeinen päivä huipentui niin sanottuun “Kuninkaan Puheeseen”. Kyseessä oli filmattava, kolmen-viiden minuutin valmennus, jonka jokainen oli edellisenä päivänä kirjoittanut ja harjoitellut. Monen suoritus jätti mukana olijat haukkomaan henkeään. Niin suuri oli ero ensimmäisen päivän haparoivista askelista, viimeisen päivän lähes täydelliseen suorituksen. Rumasta ankanpoikasesta oli kuoriutunut joutsen. Takki on samalla aikaa tyhjä ja täynnä kaikkea sitä uutta mitä tuli opittua. Samassa tuli tutustuttua kymmeneen tuntemattomaan, oppien heistä asioita mitä moni heidän läheisistään tuskin edes tietää. Kaiken kaikkiaan mahtava kokemus.

Tiesitkö muuten sen, että ihminen yleensä saavuttaa ammatillisen osaamisensa lakipisteen vuoden työskentelyn jälkeen? Tämä jälkeen yli yhdeksänkymmentä prosenttia ihmisistä ei enää ammatillisesti kehity tai kehitä itseään. Huippuammattilaisen, niiden jotka kuuluvat TOP-kymmeneen prosenttiin, elämä täytyy jatkuvasta itsensä kehittämisestä. He ovat päivä päivältä parempia siinä mitä tekevät. He ovat myös valmiita maksamaan sitä hintaa, jota huippuammattilaisuus vaatii. Ainakin omasta mielestä on rikos olla käyttämättä sitä lahjaa mitä kukin on saanut. Siksi haastan myös sinut, pitämään huolen siitä, että olet huomenna vieläkin parempi kuin tänään.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä