Hyvin suunniteltu on vasta puoliksi tehty

Minulla tapana sanoa asiakkailleni aina kun luovutamme valmiiksi suunnitellun brändikirjan ”että älkää sitten sössikö tätä kun lähdette asioita jalkauttamaan”. Lausahdus on tietenkin vitsiksi tarkoitettu, mutta se sisältää silti tietyn totuuden siemenen. Ei nimittäin riitä, että asiat ovat hyvin suunniteltu, jos toteutusvaiheessa ryhdytään oikomaan ja tekemään vääriä kompromissejä esimerkiksi kiireeseen tai kustannuksiin vedoten.

Ensimmäinen esimerkki. Yrityksen visuaalinen ilme voi suunnittelupöydällä ja brändikirjassa olla oman toimialansa parhaimmistoa, mutta käyntikortteja painettaessa valitaan halvin mahdollinen paperi huonolaatuista digitaalista tulostamista käyttäen. Lopputuloksena käyntikortit jotka menevät ruttuun, joista irtoo ja tarttuu väri ja jotka tuntuvat halvalta potentiaalisen asiakkaan kädessä.

Toinen esimerkki. Paasaan usein siitä, että monella toimialalla valokuvat mitä yritys käyttää esimerkiksi verkkosivuillaan tai esitteissään, tuovat vähintään viisikymmentä prosenttia siitä mielikuvasta mitä halutaan synnyttää. Silti aivan liian usein kuvat ovat huonoa harrastajakuvaajan tasoa niin asettelultaan, väreiltään kuin yleiseltä laadultaan.

Kolmas esimerkki. Toimi- ja liiketilat ovat mitä suurimmalta osin erittäin tärkeä osa brändinrakennusta ja yleistä palvelukokemusta. Silti tuntuu siltä, että jossain vaiheessa niitä toteutettaessa virta loppui kesken. Asiakas joutuu etsimään toimipistettä kun kunnon opasteita ei ole. Miettimään, että mistä ovesta sitä mennään sisään kun ikkuteippauksissa säästettiin. Ja lopulta sisään päästyään pohtimaan kuka kuuluu henkilökuntaan kun työvaatteet toteutettiin vain puoliksi suunnitelman mukaisesti.

Jumala asuu yksityiskohdissa on joku viisas joskus todennut. Brändin jalkautuksessa ja ylläpitämisessä tämä pitää mitä suuremmassa määrin paikkansa. Itse annan ohjeeksi jopa sen, että jos ei ole budjettia tehdä esimerkiksi kunnon laadukasta esitettä, on se parempi jättää tekemättä. Vahinko on näin pienempi.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä