Liikkeenjohdon konsultoinnin Mr Wolf

Minulta kysyttiin jonkin aikaa sitten minkälainen olen konsulttina. Olen itsekin asiaa paljon pohtinut, ja tullut sellaiseen lopputulokseen, että Pulp Fictionin legendaarinen Mr Wolf kuvaa minua parhaiten. Te ketkä olette filmin nähneet, osaatte heti yhdistää pisteet.

Mr Wolf on alansa huippuammattilainen. Hän kuvaa itseään sanoilla ”problem solver”. Kun jollakin on ikävä ongelma josta pitää päästä eroon, hän soittaa Mr Wolfin paikalle. Ja Mr Wolf saapuu. Kellontarkasti. Asenteella, että olemassa olevat ongelmat ratkotaan heti ja tehokkaasti pois päiväjärjestyksestä. Ja kun homma on hoidettu, hän poistuu eleettömästi paikalta odottamaan seuraavaa toimeksiantoa. Hän on erittäin suoraviivainen ongelmien poistaja. Kaveri joka sopii niille asiakkaille, joiden on pakko saada jokin asia kuntoon, välillä hiukka mutkia oikoenkin.

Tunnistan itseni hyvin Mr Wolfista. Olen aina sanonut, että asiakkaan on hyvä valita itselleen sopivan tyylinen konsultti. Toki substanssin pitää olla erinomaisessa kunnossa, mutta sen lisäksi henkilöllä on suuri merkitys. Erityisesti silloin, kun muutosta pitää saada aikaan ja nopeasti. Jotkut ammattilaiset ovat niitä, ketä et enää edes nimeltä muista parin viikon päästä. Mr Wolfin käynnin muistat.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä