Mitkä ovat loppuvuoden tavoitteesi?

Kesän, tai ainakin lomien lähestyessä loppuaan, on jälleen hyvä siirtää aivot tyhjäkäynniltä takaisin aktiiviseen tilaan. Tässä työssä pääsee hyvin alkuun, kun kirjaa omia ajatuksia paperille. Kirjaamisen voit aloittaa vaikka siitä, että kirjaat itsellesi kymmenen tavoitetta jotka pyrit saavuttamaan vuoden 2014 loppuun mennessä. On oikeastaan sama mitä nämä tavoitteet ovat, ja mitä ne koskevat. Pääasia, että ne ovat sellaisia, että ne vievät sinua eteenpäin.

Tavoitteiden asetantaa, niiden kirjaamista ja saavuttamista on tutkittu paljon. Ihmiset voidaan jakaa tämän osalta kolmeen ryhmään. Ensimmäinen, ja myös suurin ryhmä ovat ne, jotka vain lipuvat elämässä eteenpäin ilman sen suurempia tavoitteita tai suunnitelmia. Toisessa ryhmässä on ihmisiä jotka miettivät tavoitteitaan, mutta eivät kirjaa niitä tai tee työtä niiden eteen. Kolmas, ja se kaikkein pienin ryhmä, on ihmiset jotka miettivät, kirjaavat ja tekevät aktiivista työtä tavoitteiden eteen.

Ei liene varmaan sinullekaan suuri yllätys, että tämän kolmannen ryhmän ihmiset ovat niitä jotka yleensä menestyvä kaikessa mihin kätensä iskevät. Eivät sattumalta, vaan siksi että ovat päättäneet menestyä. Sinä voi itse päättää jo tänään, että kuulut tuohon menestyjien ryhmään. Kun olet päätöksen tehnyt mieti, kirjaa ja tee suunnitelma miten pääset syyskauden tavoitteisiin. Työniloa.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Yksi kommentti kohteessa “Mitkä ovat loppuvuoden tavoitteesi?
  1. Tuija Salmi says:

    Niin se vaan on.Mutta kyllä otti yöllä pattiin,kun aivot aloittivat jo arkeen paluun

Leave a Reply to Tuija Salmi Cancel reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä