“Mun faija olisi tykännyt tästä…”

Tammikuussa tulee viisi vuotta siitä, kun isäni kuoli. Tänään on isänpäivä. Jostain syystä juuri tänä vuonna, isänpäivän vietto tuntuu erityisen ankealta kun omaa isää ei enää ole olemassa. Vaikka isän poisemenosta on jo melko monta vuotta, on asia kuitenkin aika lähellä vielä. Suuri syy ankeudelle lienee se, että asia on lopullinen. Hän ei tule enää takaisin. Koskaan.

Aina välillä koen, näen ja tunnen asioita jotka tiedän olevan sellaisia, että isäni olisi niistä nauttinut. Hän, kuten minä, piti paljon musiikista ja musikaaleista. Kun olimme muutama viikko sitten katsomassa Mamma Miaa ruotsalaisessa teatterissa, tuli hän voimakkasti mieleeni. Samoin eilen, kun istuin Aleksanterin teatterissa FORK:a katsomassa. Uskon, että hän olisi nauttinut molemmista erittäin paljon. Harmi kyllä, hän ei koskaan näitä ehtinyt kokea. Muistan kun ensimmäisen kerran näin FORK:n oli hän jo sairaalassa huonossa kunnossa.

Isäni toimi liike-elämässä koko sen jakson kun teki töitä. Toimitusjohtajana ja muissa johtotehtävissä kansainvälisen kuljetuksen ja laivanvarustuksen parissa. Muistan lapsuudestani sen, että hän matkusti paljon ympäri maailmaa, ja oli joskus pitkiäkin aikoja poissa kotoa. Itse olen osaksi seurannut isäni jalanjälkiä, en samoilla toimialoilla mutta liike-elämässä muuten. Viisi vuotta sitten perustin oman yritykseni, Reeperbahnin. Isäni sai sivusta katsoa minua aloittelevana yrittäjänä hetken aikaa ennen poismenoaan. Harmi, että hän ei ehtinyt nähdä sitä, että olen tänään menestyvän yrityksen johtaja ja omistaja. Hän varmaan olisi ollut ylpeä.

Isäni piti veneilyistä paljon. Lapsuudessani meillä oli useita purjeveneitä joilla matkasimme kesäpaikkaamme Ahvenanmaalle. Oma haaveni on jo vuosia ollut tehdä sama matka näin aikuisena uudelleen. Se haave toteutuu ensi kesänä, kun pääsemme nauttimaan saaristosta hankkimallamme moottoriveneellä. Veneen perässä tulee liehumaan NJK-nimisen pursiseuran lippu. Sama lippu, joka liehui isäni omistamissa veneissä lapsuudessani. Kesäpaikkamme seinällä on iso mustavalkoinen valokuva jossa isäni sikari suussa ja kipparilakki päässä ohjaa perheemme purjevenettä. Kuvasta aistii, että hän varmaan oli juuri silloin hyvinkin tyytyväinen ja onnellinen.

Aika kuluu nopeasti. He, jotka ovat tänään elämässämme, eivät välttämättä enää huomenna ole mukana. Kliseisen lauseen mukaan ”kannattaa elää hetkessä”. Meille rakkaan ihmisen siirtyminen ajasta ikuisuuteen on loputon asia. Vieläkin mieleeni tulee välillä soittaa faijalle. Nopeasti kuitenkin tajuan, että kyseinen numero ei enää ole käytettävissä.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype