Näin manipuloit asiakkaan ostamaan kolme kertaa enemmän

Osallistuin viime viikolla Sanoman mainioon Gettomorrow-tilaisuuteen. Huippuhyvistä puhujista yksi oli mielestäni ylitsen muiden, nimittäin Schell Gamesin toimitusjohtaja Jesse Schell. Kaverin esitys oli mitä mielenkiintoisin, pelillistämiseen liittyvistä asioista virtuaalitodellisuuden hyödyntämiseen.

Ihmisen mieli ja sen manipulointi on kiinnostava asia. Ihan yleisesti, ja erityisesti markkinoinnin ja myynnin näkökulmasta. Tästä sain kuulla elävän esimerkin, kun herra Schell kertoi, miten heidän toimistonsa lähellä toimiva herkkukauppa kolminkertaisti keksien myynnin hyvin yksinkertaisella, ja ihmisen toimintaan liittyvän asian ymmärryksellä.

Keksikaupan tiskillä oli myynnissä keksejä hintaan 40 senttiä kappale, niin kertoi myös kyltti keksien vieressä. Kauppa kävi suhteellisen hyvin. Yleisimmin ihmiset ostivat yhden tai kaksi keksiä, harvemmin enempää. Jossain vaiheessa he laittoivat keksien viereen uuden kyltin jossa luki ”Keksi 0.40 kappale, kolme keksiä hintaan 1.20”. Hetkinen, hetkinen taidat miettiä, eihän tuossa ole mitään alennusta? Keksien kappalehta oli edelleen täysin sama. Mitään alennusta et saanut jos ostit niitä kolme. Kumma kyllä, keksien myynti kasvoi räjähdysmäisesti.

Ihmiset kuitenkin ajattelivat, että ostan enemmän, koska hinta TUNTUI tarjoukselta. Vaikka järki kertoi, että että hyödyn sai ainoastaan herkkukaupan pitäjä, oli asiakas tyytyväinen tehdessään näinkin hyvän ostoksen.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä