Rakastan musiikkia. Musikaaleja. Circ du Soleil tyylistä sirkusta. Matkustamista. Hyviä elokuvia. Elämyksiä. Kokemuksia. Sellaisia, joka saa ihon kananlihalle tai kyyneeleen silmiin. Sellaisia, joita ilman elämä olis tylsää ja yllätyksetöntä. Sellaisia, joita voin muistella sitten joskus kiikkustuolissa.
Ei liene salaisuus, että hurahdin Cheekiin jo muutama vuosi sitten, kun herra osallistui Vain Elämää-sarjaan. Olen musiikin suhteen kaikkiruokainen ilman ennakkoluuloja, siksi altistan itseni usein uusille kokemuksille. Välillä kuuntelen klassista. Joskus luureista raikaa rock. Työtä teen usein trancen tahdissa. Muutaman kerran kuussa otan parhaat vibat ganster rapista.
En tällä kertaa kuitenkaan kirjoita herrasta nimeltään Cheek musiikkimielessä. Meillä jokaisella saa siitä asiasta olla mielipide. Jos minä tykkään, ei sinun ole pakko. Ei. Tällä kertaa haluan tuoda esille sen aivan mielettömään työmoraalin mikä kaverilla on. Sen, joka mahdollisti meille, jotka olympia stadionilla viime viikonloppuna konserttiin osallistuivat, muiston, joka tulee elämään koko loppuelämän mielissämme. Eikä pelkästään meille kuulijoille, vaan myös kaikille niille artisteille jotka saivat Cheekin rinnalla esiintyä ja nauttia yleisön mielettömästä vastaanotosta. Me kaikki paikalla olleet saimme nauttia sellaisesta energiapommista, että en heti muista vastaavaa kokeneeni ennen.
Olen myös ammattillisesti kiinnostunut Cheekistä. Hänen polkunsa huipulle on ollut pitkä ja kivinen. Kunnes yhtäkkiä, jokaisesta tuntuu, että hän breikkasi hetkessä huipulle. En usko, että kaveri muutamia vuosia sitten edes villeimmissä kuvitelmissaan olisi ajatellut, että myy stadikan loppuun parissakymmenessä minuutissa, kahteen kertaan. Silti jossain on koko ajan ollut se mieletön palo tehdä jotain sellaista, minkä kukaan ei uskonut olevan mahdollista. Tahto menestyä. Syöttää kriitikoille paska takasin. Näyttää niille jotka epäilivät. Ja ennen kaikkea saavuttaa jotain sellaista, mihin moni ei uskonut kenenkään yltävän. Ihan vain itsensä takia.
Meillä jokaisella on paljon opittavaa Cheekiltä. Siitä tavoitteiden asetannasta ja pyyteettömästä työstä jota on painettu viikkoja, kuukausia ja vuosia. Siitä asenteesta, joka vie läpi kiviaidan. Siitä itsetunnosta, joka on mahdollistanut jatkamisen, vaikka jakkaraa on potkittu alta joka suunnalta. Siitä uskosta, että mä myyn stadikan täyteen.
Mikä sinusta voisi tulla jos uskoisit itseesi? Jos kaikki olisi mahdollista? Jos mikään ei estäisi ja kaikki unelmat toteutusivat? Sinäkin voit olla oman elämäsi Cheek. Tehdä asioita joista puhutaan vielä vuosien päästä. Valitse lajisi ja tyylisi. Myy stadikka täyteen. Lupaan tsempata ja tulla eturiviin katsomaan sinun päivääsi. Sinä pystyt siihen.
Leave a Reply