Päätä ensin mitä pitää saada aikaan – tee vasta sitten

Tapaan viikottain asiakkaita, jotka kertovat, että ovat etsimässä yhteistyökumppania tähän ja tähän asiaan. Eikä siinä mitään, hyvä että tekemistä riittää ja että kehitys kehittyy. Yhden haasteen olen kuitenkin näissä asioissa jatkuvana trendinä tunnistanut: koska maailma muuttuu kovaa vauhtia, jää tekeminen yleensä hiukan jälkeen. Tarkoitan tällä sitä, että se mikä toimi eilen, ei välttämättä toimi enää tänään, eikä se mikä toimii tänään, välttämättä toimi enää huomenna. Vaikka sanotaan, että vain otettu lääke auttaa, pitää ensin määritellä mitä lääkettä potilas tarvitsee.

Olen koko Reeperbahnin olemassaolon ajan halunut olla konsultti, joka suoraselkäisesti kertoo asiakkaalle mitä hän brändin, markkinoinnin ja myynnin kehittämisen osalta oikeasti tarvitsee. En siis myyjä, joka myy asiakkaalle vain sitä mitä omasta varastosta saa, vaikka välillä toki se on juuri sitä mitä asiakas tarvitseekin. Kun pitää mielen ja vaihtoehdot avoimena, saattaa huomata, että se todellisuus minkä asiakas briiffasi ei olekaan se todellisuus mikä oikeasti vallitsee.

Einsteinin hulluuden määritelmän mukaan se, että teet samat asiat yhä uudelleen ja uudelleen odottaen parempaa lopputulosta, pätee tänään vieläkin paremmin kuin ennen. Siksi on tärkeää aina ensin pohtia miksi ja mitä halutaan saada aikaan, ennen kuin aloitetaan keskustelu siitä miten se tehdään.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä