Poisoppimisen tuska

Olen ollut työelämässä reilut parikymmentä vuotta. Siitä viimeiset kahdeksan yrittäjänä. Kun katson taaksepäin on moni asia muuttunut. Maailma on tullut kovemmaksi, vaatimukset ja odotukset kasvaneet ja tahti kiihtynyt. Hyvä niin, jotta pääsee eteenpäin pitää koko ajan kehittyä. Paikallaan ei voi pysyä sillä silloin taannut.

Kun työskentelin toisella, ohjasi elämääni luterilainen työskentelytapa. Viisi päivää töitä. Yhdeksästä viiteen. Viikonloput vapaalla ja lomat päälle. Vuodesta toiseen. Välillä uudessa yrityksessä ja pestissä. Kuitenkin periaatteessa samaa rytmiä noudattaen. Sunnuntaisin vielä tulevan maanantain ahdistus. Tähän meidät opetettu ja näin se länsimainen maailma pitkälti vielä näyttää toimivan kun ympärilleen katsoo.

Kun aloitin yrittäjän ryhdyin tietenkin noudattamaan samaa kaavaa. Maanantaina piti olla heti kahdeksalta aamulla toimistolla. Sitä ennen istuttiin Länsiväylän ruuhkassa. Samaan aikaan kaikkien muiden kanssa jotka töihin rynnistivät. Kuin ohjelmoitu robotti tein kuten aina ennenkin. Töiden jälkeen ruuhkassa kotiin. Salille samaan aikaan kun kaikki muutkin.

Viitisen vuotta sitten aloitin itseni uudeelleen ohjelmoinnin. Totesin ja ymmärsin, että minä itse päätän minä päivänä, mihin kellonaikaan mitäkin asioita teen. Minun ei ole pakko noudattaa perinteistä viikkorytmiä vain siksi, että muutkin tekevät niin. Poisoppiminen vanhasta on ollut vaikeaa ja tuskaista. Sisäinen ääni kertoo koko ajan miten asioita pitäisi tehdä, ei miten ne on järkevää tehdä.

Yritykselläni on kaksi mittaria jota seuraamme: myyntikate ja tulos. Ensimmäinen kertoo siitä, että töitä on tarpeeksi ja toinen siitä, että niin kiinteät kuin muuttuvat kulut ovat oikeassa suhteessa ensimmäiseen. Työaikaa emme seuraa enää ollenkaan. Emmekä sitä koska ja missä työt tehdään. Ne kun tehdään siinä aikataulussa kun asiakkaalle on luvattu.

Olin aamulla asiakkaalla palaverissa. Sitten kävin lounaalla. Seuraavaksi menen salille ja sieltä hierojalle. Kun on vaimoni hierontavuoro, kirjoitan odottaessa valmiiksi strategian jonka esittelimme aamulla asiakkaalle.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä