Poista asiakkaalta ostamisen esteet

Tutkin parhaillaan erään palvelutoimialan yritysten brändejä, markkinointia ja verkkopalveluita. Mikään yllätys ei varmaan ole se, että kaikkien tarinat ovat toistensa kaltaisia, visuaaliset ilmeet sukunäköisiä ja verkkopalvelut toistensa kopioita. Luutumat jyräävät myös tällä toimialalla, kuten useimmilla muillakin. Eikä siinä mitään. Harmi kuitenkin, kun asiakas pitäisi saada houkuteltua ostamaan juuri sen sinun yrityksesi palveluita.

Itselle myynti on lähellä sydäntä. Siksi pohdin asioita usein myynnin ja ostamisen kontekstista. Onko myyntiprosessi ja varsinkin ostamisen prosessi mietitty niin, että asiakas saadaan kiinnostumaan, ostokiimaan sekä tekemään ostopäätös. Kun kokonaisuus rakentuu yksityiskohdista, tulee jokaisen niistä olla sopivalla tavalla ostamiseen ohjaava. Yksikin huonosti mietitty kohta voi nimittäin romuttaa koko tilanteen. Asiakas jättää ostoprosessin kesken, ja siirtyy pahimmassa tapauksessa kilpailijan seireenin laulun houkuttelemana viemään rahansa heille.

Koska suurin osa ostamisesta alkaa verkossa ja yrityksen verkkopalvelussa, on sen rooli erittäin suuri. Onko tarina tarpeeksi terävä ja erottuva. Onko tuotteet ja palvelut esitelty selkeän lyhyesti niin, että asiakas ymmärtää mitä sinulta saa. Ohjataanko asiakasta hellän päättäväisesti kohti ostopäätöstä ja ostamista.

Toimialla jota tutkin, on jokaisella samanlainen myyntiprosessi. Tilaa ilmainen kartoituskäynti. Keskustele myyndiedustajan kanssa ja saat sinulle räätälöidyn palvelukokonaisuuden kera tarjouksen. Tee ostopäätös. Odota, että palvelu alkaa toimimaan. Kokonaisuudessaan noin neljän viikon prosessi. Mietin, että kuinka monella nykypäivän kärsimättömällä ihmisellä pinna kestää olla osana tätä prosessia? Tunnin asuntolainalle olisi kysyntää…

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä