Rakenna kiitollisuudenvelkaa

Onko potentiaalinen asiakas ärsyttävä kun ei halua antaa sinulle tuntia aikaa tulla kertomaan itsestäsi ja tuotteittesi erinomaisuudesta? Eikä prospekti heti innostunutkaan ja tilannut sinulta jo toisen tapaamisen jälkeen? Onko kaltoinkohdeltu olo? Eipä hätää, kerron seuraavaksi miten paha mieli käännetään hyväksi fiilikseksi.

Voit heti aluksi ryhtyä miettimään tilannettasi asiakkaan näkökulmasta. Mikä olisi se syy joka saisi hänet kiinnostumaan sinusta niin paljon, että ottaa sinut vastaan? Hyvä alku on miettiä oman itsensä esittelyn tilalle jotakin sellaista, josta asiakkaalle on oikeasti hyöytyä. En kiistä sitä, etteikö sinulla mahdollisesti ole hyvinkin asiakkaalle sopivia tuotteita portfoliossa. Mutta ennen kun pääset niistä edes keskustelemaan, on sinun osoitettava olevasi luottamuksen arvoinen ja palvella potentiaalista asiakasta pyyteettömästi.

Yksi hyvä tapa on tehdä havaintoja asiakkaan toimialasta, ja vetää johtopäätöksiä, omaan asiantuntijuuteen ja kokemukseen peilaten, niistä mahdollisista haasteista minkä parissa asiakas päivittäin painii. Tuoda siis niin sanottua näkemystä asiakkaalle. Tietoa, josta hän mahdollisesti ei ole tietoinen. Tai sellaista, johon hän ei vähään aikaan ole tutustunut. Saatat jopa yllättyä siitä, miten paljon tiedät eri asioista, ja mikä arvo tällä tiedolla potentiaaliselle asiakkaalle on. Kunhan vaan näet sen vaivan, että teet asian eteen jotain.

Kun ensin annat, voit sen jälkeen saada. Asia ei vaadi sinulta mahdottomia voimanponnistuksia, ei edes yli-ihmismäisiä suorituksia. Riittää, että näet hetken vaivaa ja valmistelet jotain sellaista jolla on asiakkaalle arvoa. Jotain sellaista, mikä auttaa häntä taas hiukan eteenpäin. Ihmisen mieli ja toiminta on rakennettu niin, että kiitollisuudenvelkaa syntyy ennen kuin edes huomaatkaan. Ja lopulta koittaa päivä, kun asiakas kysyy sinulta ”mitä suosittelet että ostan sinulta?”.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä