Tie asiakkaan lompakkoon käy emootion kautta

Olen urani aikana saanut olla tekemisissä satojen eri yritysten kanssa jotka ovat edustaneet kymmeniä ja taas kymmeniä eri toimialoja. Brändin rakentamista, markkinointia ja myyntiä on tullut pohdittua eläinlääkäripalveluista isotooppilääkkeisiin, ikkunoista ja ovista liikejuridiikan asiantuntijapalveluihin. Olisi helpppo nopeasti todeta, että kaikki nämä liiketoiminnot eroavat toisistaan niin paljon, että mitään yhteistä ohjetta ei yrityksille voisi antaa. Olen kuitenkin tästä eri mieltä.

Vaikka toimialat ja se mitä myydään, eroaisivatkin paljon toisistaan, on se kaava miten voimme asiakkaaseen vaikuttaa suhteellisen hyvin mallinnettavissa. Ensinnäkin, meidän pitää saada asiakas kiinnostumaan meistä kaiken sen mediakohinan keskeltä mihin hän päivittäin joutuu. Toiseksi, meidän pitää varmistaa, että asiakas ymmärtää mitä meiltä voi ja mitä meiltä ennen kaikkea kannattaa ostaa. Ja kolmanneksi, meidän pitää saada asiakas vakuutettua siitä, että juuri me olemme hänelle se paras vaihtoehto tarjonnan valtameressä.

Jotta tämä onnistuisi, pitää meidän ensin saada asiakkaassa aikaan tunnereaktio. Toimialasta riippuen tämä tapahtuu eri kommunikoinnin kanavia käyttäen ja kulminoituu monessa tapauksessa henkilökohtaiseen myyntityöhön. Tämä onkin totuuten hetki. Jos myyjän ja asiakkaan välillä syntyy luottamuksellinen suhde ja tunnereaktio, on enää ajan kysymys koska asiakas ostaa. Jos taas tunnesidettä ei synny, voit olla melkein varma siitä, että asiakas ei koskaan osta sinulta ellei hänen ole ehdoton pakko.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype