Toisen menestys ei ole sinulta pois

Eilen vietimme Suomessa kansallista kateuspäivää. Kansa luki kiimassaan lehtiä, katsoi uutisia, kävi kahvipöytäkeskusteluita. Aiheena tietenkin se, miten paljon joku oli tienannut, ja kuinka paljon hän siitä oli veroa maksanut. Päiviteltiin, että miten se ja se voi noinkin paljon tienata, varmaan silkkaa tuuria.

Omalta kannalta ilahduttavaa oli katsoa, kuinka moni yrittäjä oli jälleen päässyt miljoonakerhoon. Kova, vuosien työ tuottaa hedelmää, ja antaa yrityksen perustajalle ja vetäjille sen mikä heille kuuluu. Ja kovaa työtä on varmasti tehty, vaikka menestyksen hetkellä asiat monen ulkopuolisen silmin helpolta näyttävätkin. Jos se olisi helppoa, jokainen meistä tekisi sitä ja olisi miljonääri.

Usein kirjoitetaan, että rikkaat vaan rikastuvat ja köyhät köyhtyvät. Melkoinen valhe, kun katsoo elintason kehitystä vaikkapa Suomessa viimeisen viidenkymmenen vuoden ajalta. Totuus kun on myös se, että ne menestyjät jotka miljoonia tienaavat, maksavat tämän maan viuluista suuren osan. Mitä he usein saavat palkkioksi? Toisten halveksuntaa ja vaateita siitä, että heidän pitäisi antaa vielä enemmän.

Kun naapurisi menestyy, ja samalla sattuu käärimään siitä rahaa, se ei ole sinulta pois. Olkaamme siis avoimia, ja iloitkaamme toisen menestyksestä. Se, että hän menestyy, on merkki siitä, että myös sinä voit saman tehdä.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä