Ulkoisella markkinoinnilla painetta sisäiselle muutokselle

Ihminen on laiska ja mukavuudenhaluinen eläin. Yleensä teemme muutoksen vasta pakon edessä. Yritysten johtamisessa tämä on erityisen hankala asia, koska kulttuuri syö strategian aamiaiseksi joka tilanteessa. Siksi johtajan on hyvä käyttää sellaista vipua, joka pakottaa muutoksen polulle.

Pappa muistelee, että 2000-luvun alussa eräällä Pohjola-nimisellä vakuutusyhtiöllä oli kusiset paikat. Liiketoiminta oli kuralla, ja asenne tekemiseen ja ennen kaikkea asiakkaisiin erittäin virkamiesmäistä. Uusi toimitusjohtaja oli saanut hallitukselta ohjeet pistää homma kuntoon ja business lentämään. Pohdittiin mitä pitäisi tehdä, jotta uusi alku saadaan voimakkaasti liikkeelle. Päätimme PHS:n tiimin kanssa tehdä työtä tilauksesta. Syntyi Pohjolan Rockstar-konsepti, jossa elämästään nauttiva rokkistara pisti haisemaan. Kampanjan alkusoitto koettiin filmin muodossa jossa Easy Living-biisin tahdittama esiteltiin staran elämää tyyllin ”Sinun tehtäväsi on elää – Meidän tehtävämme on turvata”.

Uuden Pohjolan lanseeraus aloitettiin perjantaina. Sitä ennen, torstaina, kampanjaa esiteltiin Pohjolan henkilökunnalle. Sain ilokseni olla kärpäsenä katossa auditoriossa osallistumassa näihin sisäisiin tiedotustilaisuuksiin, jossa tulevasta kampanjasta ja sen tavoitteesta Pohjolan position muutoksessa kerrottiin. Harvoin olen nähnyt yhtä kalpeaa porukkaa kun Rockstar-filmi oli esitetty. Toimitusjohtajan saatesanat olivat ”Tämän on se mitä lupaamme asiakkaille, huomenna on teidän vuoro lunastaa tämä lupaus”.

Toki olen tässä tarinassa oikonut rankastikin. Tietenkin henkilökuntaa valmennettiin uuteen tilaisuuteen ja välineitäkin menestykseen annettiin. Mutta silti, kampanjan suurin tavoite oli pakottaa yritys muutokseen viestimällä asiakkaille sellaista mitä he haluavat kuulla. Samalla loimme sisäisen pakon muutokselle, asiakkaat ovat nyt odotustilassa ja me emme voi tätä nyt mokata.

Keppi ja porkkana toimii johtamisessa. Monessa tilanteessa ja monella eri tavalla.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä