Valmenna myyjiä joka viikko

Älä ymmärrä väärin, minulla ei ole mitään sitä vastaan, että kaksi kertaa vuodessa vetäydytään Lappiin tai muuhun mukavaan paikkaan, ja järjestään hengenkohotus päivät. Sillä saat jo paljon hyvää aikaan, ja fiiliksen korkealle. Väitän kuitenkin, että vastuullinen myyntijohtaja nostaa oman itsensä, sekä myyjiensä osaamistasoa joka viikko, parhaimmillaan päivittäin.

Yksi guruistani, maailman kovin myynninvalmentaja Brian Tracy, on opettanut, että myyjiä pitää valmentaa jatkuvasti. Silti tilastojen mukaan, peräti kahdeksankymmentä prosenttia myyjän ammatissa toimivista, ei koskaan ole saanut työhönsä minkäänlaista oppia tai valmennusta. Luku on melko hätkähdyttävä, kun sitä vertaa esimerkiksi legendaariseen IBM:n. Taloon, jossa myyjää koulutetaan niin sisäisesti kuin asiakkaissa yhteensä kahdeksantoista kuukautta, ennen kuin hän itsenäisesti saa asiakkaissa käydä.

Tätä voi hyvin verrata täysin toiseen ammattilajiin, vaikkapa jääkiekkoon. Miten luulet, että huippuliigassa pelaava joukkue pärjäisi, jos he harjoittelisivat vain pari kertaa vuodessa, ja loput aika vuodesta ”vain” pelaisivat? Tästä on hyvä vetää se johtopäätös, että myyjien osaamistason ylläpitäminen ja kasvattaminen, ovat joka viikkoisia asioita. Sellaisia, jotka ovat myyntijohtajana sinun vastuulla.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä
GSM 045 261 4113 LinkedIn Twitter Skype