Arkistot kuukausittain: October 2014

Nordic Business Forumin paras anti -Positiivinen energia

Olen asettanut itselleni aina yksinkertaisen tavoitteen kun osallistun tilaisuuteen tai seminaariin. Jos saan sieltä yhden hyvän idean, on panostettu aika maksanut itsensä takaisin. Kun nyt selaan viime viikolla parin päivän aikana tekemiäni muistiinpanoja, voin ilokseni todeta, että niitä hyviä ideoita

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Menestyksen avaimet by Arnold Schwarzenegger

Osallistuin eilen Nordic Business Forum 2014 tapahtumaan. Mainion Jim Collinsin kahden session lisäksi (joista kirjoitan lähipäivinä), päivän ehdoton klimaaksi oli legendaarisen Terminaattorin näkeminen lavalla. Arnold on eittämättä amerikkalaisen unelman ruumiillistuma. Maailmanluokan show miehen elkein, hän otti Messukeskuksen haltuunsa ensi sekunneista

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kuolitko pystyyn jo kolmekymppisenä?

Paras kohteliaisuus mitä koskaan olen saanut keneltään tuli juuri kahdeksantoista vuotta täyttävän poikani suusta hänen olessaan noin neljätoistavuotias. Hän sanoi ”olet kyllä tosi erilainen kun mun kavereiden isät”. Asian voisi ottaa loukkaksena tai sitten kohteliaisuutena kuten minä tein. Hänen viestiinsä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Opiskelu on mielen dopingia

Olen jo vuosia pyrkinyt siihen, että opiskelen uusia asioita vähintään joka arkipäivä. Tämä tarkoittaa sitä, että luen kirjoja, katson TEDx- videoita, selaan, kuuntelen podcasteja ja äänikirjoja tai tutustun jonkin aihealueen lehteen. Välillä tämä tapa kuitenkin unohtuu ja huomaan makaavani tylsistyneenä

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Kiiltokuva joka meni rikki

Olen ulospäinsuuntautunutta ja helposti lähestyttävää sorttia. Ajattelen lähtökohtaisesti kaikista hyvää ja päästän monet lähelle, myös henkisesti. Teen sitä vaikka minua on niin lapsena kuin aikuisena kohdeltu välillä erittäin huonosti. Niin huonosti, että asiat täyttävät niin henkisen kuin fyysisen pahoinpitelyn merkit.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Menestyminen on fiilislaji

Kärjistäen, ainoa sosiaalisesti hyväksytty tapa rikastua suomalaisena on se, että voittaa lotossa, pelaa lätkää tai kääntää formula ykkösen rattia. Kaikki muu on vähintäänkin arveluttavaa tai jollain tavalla epäoikeudenmukaista tavallista kansalaista kohtaan. Meidän ajatteluumme kun ei mahdu se, että kuin naapuri

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Halu olla paras

Luin eilen mainion Taivas&Helvetti II:n loppuun. Jos kirjassa olevista yrittäjistä ja tarinoista etsii yhden yhteisen nimittäjän on se mielestäni se, että jokainen haluaa olla paras siinä mitä tekee. Yhdellekään ei keskinkertainen tai edes hyvä suoritus riitä. Ei niin, että joku

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä