Brändiuudistus on johtajalle harvinaista herkkua

Olen ollut ns alalla vuodesta 1996. Aloitin urani legendaarisessa Varis&Ojala brändi toimistossa, jossa sain työskennellä Kyösti Variksen sekä Esa Ojalan lisäksi monien design managementin huippunimien, mm Kari Vähäsarjan sekä Timo Keinäsen kanssa. Laskin, että olen reilussa kahdessakymmenessä vuodessa ollut mukana noin parissa sadassa brändiprojektissa. Näistä viimeiset viitisenkymmentä ovat syntyneet oman yritykseni, Reeperbahnin nimissä.

Kun katson samaa asiaa asiakkaiden silmin, huomaankin, että moni heistä kenen kanssa olen vuosien aikana näitä projekteja tehnyt, on kenties uransa aikana saanut olla mukana yhdessä, kahdessa tai kolmessa brändiuudistus projektissa. Voi siis suoraan sanoa, että brändiuudistus on harvinaista herkkua monelle yritysten johdossa työskentelevälle. Jos näitä projekteja tulee uran aikana vastaan edes muutama, on se jo suhteellisen iso määrä.

Tässä on suuri ero, jos sitä peilaa esimerkiksi toimitusjohtajan-, markkinointijohtajan tai kehitysjohtajan muuhun arkeen. Jatkuvia strategiaan, markkinointiin, asiakashankintaan jne liittyviä projekteja on useita pöydällä samaan aikaan. Toki on selvää, että brändiuudistus on asia mitä ei joka vuosi tehdä. Oma oppi näissä asioissa on se, että vaikka suunnittelisit kuinka modernin brändiuudistuksen tahansa, pitää sen olla ajassa kiinni ainakin viisi vuotta, ennen kuin korjausliikkeitä tarvitsee tehdä.

Itselle on suuri rikkaus saada olla mukana luotsaamassa asiakkaita näiden harvinaisten hetkien, brändiuudistusten aikana. Koen olevani parhaimmillani vaikeiden asioiden tulkkina ja ongelmien ratkaisijana tilanteissa, jossa asiakas tarvitsee rinnalle kokeneen kumppanin. Suuri vastuu ei pelota edes näissä projekteissa, jossa kaiken pitää onnistua kerralla.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä