Itsepetos nimeltään uudenvuodenlupaus

Tipaton tammikuu. Urheilen enemmän. Syön terveellisemmin. Katson telkkaria vähemmän. Opiskelen uusia asioita. Haluan uuden työpaikan. Vietän enemmän aikaa rakkaitteni kanssa. Stressaan vähemmän. Aloitan säästämisen ja sijoittamisen.

Tänäänkin, monen kuntosalin ja urheiluhallin parkkipaikka ratkeaa liitoksistaan, kun uuden elämän aloittaneet, innosta pinkeenä olevat sohvaperunat ovat vallanneet liikuntapaikat. Viikko sitten täynnä pullistelleet ravintolat ammottavat tyhjyyttään koska moni on päättänyt urheilun aloittamisen lisäksi lopettaa juomisen ja huonosti syömisen. Moni pohti ajan- ja rahankäyttöään uudella tavalla. Ainakin seuraavat pari viikkoa. Uudenvuodenlupauksilla kun on taipumuksena painua unholaan kun arkea on eletty jälleen jonkin aikaa.

En haluat dissata teitä ja heitä kaikkia jotka näitä lupauksia itselleen tekevät. Ikävä tosiasia kuitenkin on se, että lupauksiksi monia asia tulee jäämään. Suurin syy tälle on se, että tavoite ilman aikataulua ja mitattavia määreitä on haave. Tässä tapauksessa lupaus.

Miten sitten varmistaa, että nämä uudenvuodelupaukset tulevat todeksi? Hyvä tapa aloittaa vuosi on kirjata lupaukset paperille, tavoitteiksi. Tämän jälkeen annat vielä tavoitteille aikataulun ja mitattavissa olevan määreen. Jos tavoitteesi on esimerkiksi painon pudottaminen, voit kirjata ”kesäkuun alussa painan kymmenen kiloa vähemmän kuin nyt”. Jos taas tavoitteesi on säästäminen ja sijoittaminen, kirjaat tavoitteeksi ”säästän joka kuukausi kymmenen prosenttia palkastani ja sijoitan nämä rahat indeksirahastoihin”. Jos taas haluat tulla fiksummaksi opiskelemalla uusia asioita voit kirjata itsellesi tavoitteeksi ”luen joka kuukausi kaksi kirjaa jotka tukevat ammattillista osaamistani”.

Tavoite on lupaus jolla on aikataulu. Sellainen joka on realistinen, mutta kuitenkin pakottaa tekemään töitä sen eteen. Kaikki tavoitteet ovat kuitenkin saavutettavissa. Kyse on aikataulusta jossa tavoite halutaan saavuttaa.

Mitkä olivatkaan uudenvuodenlupauksesi? Kirjaa ne heti paperille aikataulun ja mitattavan määreen kera. Toivotaan sinulle ja tavoitteillesi hyvää vuoden alkua.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä