Kolme asiaa tuo 90% työsi tuloksista

Oletko koskaan istunut alas ja kirjannut paperille, mitkä ovat omasta mielestäsi kymmenen tärkeintä työtehtävääsi? Tai vielä parempaa, tehnyt saman, ja näyttänyt listaa esimerkiksi kolleegoille johtoryhmässä? Saattaa olla, että löydät edestäsi yllätyksen. Voi olla, että lista jonka olet kirjannut, ei ollenkaan ole sellainen, joka varmistaa esimerkiksi kassavirran nykyisten ja uusien asiakkaiden kautta. Saatat huomata, että aikasi kuluu näennäisesti tärkeiden asioiden kanssa, mutta kuitenkin sellaisten, jotka juuri sinä voit jättää tekemättä ja/tai delegoida toisille.

Opin toissa viikolla, että tärkeän listan kasaamisessa kannattaa käyttää yhtä sääntöä. Tärkeitä asioita ovat sellaiset asiat, jotka vain sinä voit tehdä, jotta varmistetaan paras mahdollinen lopputulos yrityksen kasvun kannalta. Usein johtajan ja yrittäjän tärkeimpiä asioita ei ole uuden printterin asentaminen, palaveriaikojen sopiminen, tai toimiston siivouksesta ja tarvikkeista huolehtiminen. Koska aika ajoin tekeminen kuitenkin valuu näihin epätriviaaleihin tekemisiin, on hyvä pitää yhtä johtosääntöä mielessä. Ne johtajan kaikkein tärkeimmät työtehtävät ovat usein sellaisia, että ne ovat vaikeita, jopa hiukka epämiellyttäviä suorittaa. Tarkoitan tällä sitä, että päädyt usein omalla epämukavuus-alueellesi, kun listaat ne kolme asiaa, jotka tuovat 95% työsi tuloksista. Koska haluan elää kuten opetan, teen omaa priorisointia jatkuvasti, ja pyrin samalla parhaani mukaan olemaan rönsyilemättä vääriin asioihin.

Näin kesälomien jälkeisellä ajalla, oma listani näyttää tältä
1. Teen prospektointia ja myyntiä, eli mietin kenet ja millä asialla minun tulee tavata
2. Teen markkinointia, eli varmistan sen, että prospektit haluavat tavata meidät
3. Teen tarjouksia, eli käyn kaupallisia keskusteluita prospektien kanssa

Prospektointi on ensimmäisenä listalla, koska se on krittisen tärkeää, ja samalla harvinaisen epämiellyttävää ja aikaa vievää puuhaa. Kuitenkin ilman sitä, ei ole mitään mahdollisuutta saada aikaan kassavirtaa. Sillä jos et tapaa asiakkaitasi, et koskaan pääsen tarjousvaiheeseen asti. Annan sinulle kotitehtävän, tee oma listasi heti huomenna. Muista olla rehellinen, voit hyvin aloittaa kymmenestä kohdasta ja karsia alaspäin. Tärkeintä on, että teet listan ja priorisoit.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä