Musiikki aiheuttaa aivoissasi myrskyn

Olen vuosien aikana pitänyt visusti kiinni siitä, että pitkän kesäloman aikana haluan ladata akut täysin. Siksi en lomilla lue mitään omaan ammattiini liittyvää kirjallisuutta, en lehtiä tai kirjoja. Muutenkin olen pyrkinyt suuntamaan rasitukset enemmän fyysiselle kuin henkiselle puolelle. Asiassa on ollut kaksi puolta: aivot kyllä ovat levänneet, mutta niiden käyntiin saanti jälleen elokuussa on vaatinut noin viikon. Kun et ole tottunut pikku päätäsi rasittamaan, pitää sinun aloittaa hissukseen jotta nuppi ei mene heti oikosulkuun.

Tänä vuonna tein asia toisin. Olen aikanaan tehnyt DJ-työtä ammatikseni, ja reilu vuosi sitten hurahdin siihen uudelleen. Hurahdin niin pitkälle, että päätin aloittaa musiikin säveltämisen ja tuottamisen opiskelemisen. Kurssi alkoi kesäkuun alussa ja tiivistä tahtia riittää aina vuodenvaihteeseen asti. Helposti laskettuna minulta kuluu vapaa-aikaa tähän harrastukseen kaksi-kolmekymmentä tuntia viikossa. Aikaa jossa vietän aikaa asian kanssa joka on minulle intohimo ja josta koen saavani paljon enemmän kuin mitä siihen aikaa ja energiaa uhraan.

Miten sitten musiikki liittyy liikkeenjohdon konsultointiin? Siten, että on jo vuosia tutkittu, että silloin kuin soitat ja/tai kuuntelet musiikkia, aivoissasi tapahtuu ihmeellisiä asioita. Siirryt johonkin tunnetilaan. Aivoissasi on serotoniinimyrsky. Aika pysähtyy. Uusia kytköksiä syntyy aivosolujesi välillä. Sellaisia, joita voit hyödyntää kaikessa mitä teet. Esimerkiksi lapset, jotka opiskelevat pianonsoittoa, oppivat myös koulussa asioita helpommin koska heidän aivonsa toimivat eri tavalla.

Tänä kesänä minulla ei ollut starttivaikeuksia loman jälkeen. Koska olin hyödyntänyt päätäni myös lomalla, toimi se partaveitsen terävällä tavalla heti ensimmäisestä hetkestä lähtien.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä