Muutosvastarinta

Olen usein sanonut potentiaalisille asiakkaille, että jos haluavat konsultin, joka taputtaa heitä pelkästään selkään, samalla todeten, että kaikki on kannattaa pitää ennallaan, olen heille väärä valinta. Tämän ihan siksi, että lähes kaikki projektit mitä asiakkaiden kanssa läpi vien, ovat muutosprojekteja.

Moni meistä haluaa muutosta ja vannoo sen nimeen. Aina siihen asti, kunnes se edellyttää meiltä itseltä muutosta. Moni johtoryhmä on innosta pinkeenä pohtimassa sitä, miten yrityksen liiketoiminta vivutetaan täysin uudelle tasolle. Aina siihen asti, kunnes joutuvat todentamaan, mitä muutos heiltä henkilökohtaisella tasolla edellyttää. Tässä vaiheessa alkaen totuuden välttely, muutoksen väistely sekä sijaistoiminta.

Miksi sitten haluamme muutosta, mutta vastustamme sitä henkilökohtaisella tasolla? Syitä on monia. Mukavuudenhalu. Pelko vallan menettämisestä. Paljastumisen pelko. Kaikki relevantteja asioita. Väitän kuitenkin, että nämä(kin) syyt ovat usein tekosyitä. Sellaisia, jotka estävät meitä saavuttamasta seuraavaa tasoa.

Paikallaan ei voi pysyä koska muu maailma ja ihmiset muuttuvat ja kehittyvät koko ajan. Voit päättää hyppäätkö junaan mukaan, vai jäätkö asemalle odottelemaan. Sille, jossa seisoin katsot junan häipyvän horisonttiin. Sillä seuraavaa vuoroa ei ole tulossa.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä