Oletko valmis maksamaan menestyksen hintaa?

Viime aikoina on ahdistanut paljon. Ahdistanut siitä syystä, että jotenkin tässä maassa tuntuu olevan yleinen käsitys, että ne jotka menestyvät, ovat saaneet menestyksensä ilmaiseksi tai vähintäänkin ansiotta. Että sen menestyksen eteen ei olisi tehty töitä, ja että kyseisellä henkilöllä nyt vaan ollut perkeleen hyvä tuuri, tai että on sattunut syntymään oikeaan perheeseen.

Minullekin on elämän varrella parin otteeseen todettu, ”myönnä itse, että onhan sulla ollut työelämässä melkoista tuuria”. Kommentti on herättänyt minussa ensin hämmästystä, ja perään ärtymystyä. Tuurilla ei ole mitään merkitystä sille miten menestyt, koska ne jotka menestyvä,t ovat yleensä hyvinkin selvillä siitä, mitä haluavat saavuttaa. Ja he jotka ovat selvillä siitä, mitä haluavat saavuttaa, yleensä myös saavuttavat tavoitteensa. Ja tämä näyttääkin ulkopuolisen silmin melko hyvältä tuurilta.

Usein tavoitteiden ja menestyksen saavuttamisessa on kyse siitä, että olet päättänyt, minkä hinnan olet menestyksen eteen valmis maksamaan. Olet tehnyt itsellesi ja myös muille hyvin selväksi sen, mitä tavoittelet ja mitä kaikkea olet tavoitteen eteen valmis tekemään. Tämän jälkeen teet sen työn mitä vaaditaan, etkä anna periksi minkään vastoinkäymisen edessä. Menestys kun vaatii ennen kaikkea raakaa työtä. Ja he jotka ovat valmiita tätä työtä tekemään yleensä myös menestyvät.

Koska viimeksi mietit omia tavoitteitasi? Koska kirjasit ne paperille? Nyt on hyvä hetki tehdä se. Mieti samalla, mikä on se hinta minkä olet menestyksen eteen valmis maksamaan. Kääri hihat. Ryhdy töihin. Ennen kuin huomaatkaan, olet matkalla sinne mitä tavoittelet. Äläkä anna kenenkään estää sinua.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä