Opiskelu on mielen dopingia

Olen jo vuosia pyrkinyt siihen, että opiskelen uusia asioita vähintään joka arkipäivä. Tämä tarkoittaa sitä, että luen kirjoja, katson TEDx- videoita, selaan, kuuntelen podcasteja ja äänikirjoja tai tutustun jonkin aihealueen lehteen. Välillä tämä tapa kuitenkin unohtuu ja huomaan makaavani tylsistyneenä kaukosäädin kädessä telkkarin edessä selaamassa kanavia joilta ei tule mitään järkevää. Usein tylsistyminen tulee esille ahdistumisena tai jopa pienenä masennuksena. Aivot ovat jäässä.

Heti kun opettelen uutta huomaan, että ajatus kulkee taas uudella tavalla. Eilen katsoin esimerkiksi TEDx-videon jossa esiintymiseen ja presentaatioihin perehtynyt asiantuntija kertoi niistä mallinnuksista mitä hän oli tehnyt oman alansa huippupuhujista ja esiintyjistä. Aihe osui sikäli mainiosti, koska valmennan ensi viikolla myynnin huippuporukkaa vastaavasta aiheesta. Käytin videon katsomiseen aikaan vajaat kaksikymmentä minuuttia ja kun tein samalla muistiinpanoja huomasin, että minulla on vähintään viisi uutta ideaa ja ajatusta jaettavaksi eteenpäin. Panos/tuotos suhde oli siis mitä mainioin.

Olen asettanut opiskelulle yhden tavoitteen. Kun osallistun seminaariin, luen kirjan, katson videon tai kuuntelen vaikkapa äänikirjaa, haluan saada itselleni ainakin yhden uuden idean jota voin hyödyntää omassa ammatissani. Usein näitä ideoita tulee kymmeniä. Kun oppii yhden uuden asian sen yhdistää jo aikaisemmin osaamaansa ja näin syntyy taas uutta.

Opiskelu on mielen dopingia. Suosittelen, että käytät siihen aikaa päivittäin. Jos uhraat kuusikymmentä minuuttia viisi kertaa viikossa olet oppinut kuukaudessa saman mitä täyspäiväinen opiskelija opiskelee viikossa. Opiskelu vie sinut samalla menestyjien ohituskaistalle. Liittyen heidän joukkoon jotka määrittelevät kunkin toimialan tason. Pienellä panostuksella massiivinen tuotto. Korkoa korolle efekti pitää vielä huolen siitä, että kun yhdistelet asioita joita koko ajan opit lisää jo siihen mitä osaat, on sinulla varsinainen menestysresepti käsillä.

Tee päätös. Opiskele uusia asioita koko ajan. Näin varmistat, että sinusta tulee oman osaamisalueesi suunnannäyttäjä. Samalla kun vedät kilpailijoihin kaulaa pidät mielen virkeänä.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä