En tiedä vaivaako minua keski-iän kriisi vai nostaako oma levoton sielu taas päätään turhautuneena. Jostain syystä ovat nimittäin monet asiat ovat viime aikoina alkaneet ns vituttamaan. Ei niin, että olisin tyytymätön elämääni tai asioihin yleensä, vaan niin, että on paljon tullut pohdittua pelaanko liian pientä peliä. Liian pientä peliä niin busineksen, kuin elämän osalta yleensä.
Sanotaan, että elämä kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Sopivasti juhannuksen aatonaattona tulee seitsemän vuotta siitä kun perustin Reeperbahnin. Jokainen joka yrittäjänä toimii tai on toiminut tietää, että tässä ammatissa saat ja joudut joka päivä todistamaan oman olemassaolon oikeutuksesi. Mikään ei ole niin epävarmaa kuin epävarmuus. Se on toisaltaa osa peliä ja niin sanotusti ammatinvalintakysymys.
Haluan pelata isompaa peliä. Se konkretisoituu tällä ja tulevilla viikoilla monissa liikeneuvotteluissa. En enää aio arkailla kertoa asiakkaille sitä totuutta mitä he joskus eivät edes halua kuulla. Eivät, vaikka sisimissään tietävät, että olen oikeassa. Suoraviivainen olen ollut aikaisemminkin. Nyt pistän kuitenkin uutta vaihdetta sitään. Asiakkaan parhaaksi.
On aika pelata upporikasta ja rutiköyhää. Tehdä kuolemanhyppy. Sillä ilman sitä ei ole mitään. All in.
Leave a Reply