Sinäkin pystyt oppimaan mitä tahansa haluatkin

Olen nuorempana työskennellyt ammatikseni DJ:nä. Siinne veti ei niinkään esiintymisvietti, vaan enemmänkin rakkaus musiikkiin. Toki nautin siitäkin, että sain omalla työlläni muut hyvälle tuulelle ja heille sitä kautta vastinetta rahalle. Tämä rakkaus ja intohimo musiikkin on seurannut koko elämääni.

Reilu vuosi sitten päätin, että haluan laajentaa osaamistani musiikin alalla. Opiskelin ensin neljä kuukautta DJ:n modernia työvälinettä, Traktor Scratch Pro-ohjelmaa. Jo tässä vaiheessa, monta uutta maailmaa aukesi verrattuna entiseen vinyyleillä soittamiseen. Nykyajan teknlogia tarjoaa oppimishaluiseille ja luovalle kaverille sellaista boostia, että lähes mitä tahansa pystyy miksaamisen saralla tekemään. Opiskelu päättyi puolen tunnin mixtapen tekemiseen, sellaisen, jossa kaikki opit piti todentaa käytännössä. Julkinen lupaus on myös hyvä keppi ja porkkkana omalle edistymiselle, siksi olen kaikki työni julkaisssut. Myös tämän.

Into pinkeenä päätin jatkaa opiskelua ja uuden oppimista. Kesäkuussa tätä vuotta aloitin musiikin tuottajakoulututuksen (Ableton Live Producer). Kurssin tavoitteena on oppia sekä kyseisen studio-ohjelman käyttöä, että oppia säveltämään ja tuottamaan musiikkia valmiiksi ja julkaisukelpoisiksi kappaleiksi. Matka on ollut rankka mutta erittäin antoisa. Vaikka moni voisi luulla, että tässä hiukan leikitään tietokone-ohjelmalla pari tuntia viikossa, et voisi olla enempää väärässä. Tuottajakurssi oli erittäin vaativa, ja se vei alakanttiin laskettuna kolmekymmentä tuntia viikossa aikaani. Koska olin jo alusta asti päättänyt, että homma viedään tyylillä alusta loppuun asti, ei luovuttaminen käynyt heikkoinakaan hetkinä mielessäni. Ja kun katson omaa kehityskaarta kesäkuulta joulukuulle, on se huikea. En osannut soittaa mitään, enkä ollut koskaan yhtäkään kappaletta alusta asti tehnyt. Tähän asti. Nyt verkosta löytyy jo useita semmoisia biisejä, mitkä kehtaan julkaista.

Jotta aika ei kävisi tylsäksi, aloitin tänään musiikin teorian opiskelun. Tällä reilun puolen vuoden kurssilla käydään läpi rytmiikka, sävellajit, eri muusiikkityylit jne. Edessä on jälleen antoisa ja rankka puoli vuotta. Ja kun johonkin intohimolla suhtautuu, ei se tunnu edes työltä.

Olen vajaassa vuodessa oppinut nollasta säveltämään ja tuottamaan musiikkia niin, että voin kappaleita julkaista ja muita niillä ilahduttaa. Tämä kaikki oman vaativan yritystoiminnan pyörittämisen ja ammatinharjoittamisen rinnalla. Sinäkin pystyt oppimaan ihan mitä tahansa haluatkin oppia.Se vaatii ainoastaan päätöksen, suunnitelman ja sitoutumisen.

Jotta ei jäisi pelkäksi puheeksi, käy tutustumassa Soundcloud-profiiliini https://soundcloud.com/christoffer-nordberg-1

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Yksi kommentti kohteessa “Sinäkin pystyt oppimaan mitä tahansa haluatkin
  1. Aleksi Vuorilahti says:

    Hei!!! Löysin tämän artikkelin etsiessäni itse kyseisen ohjelman opetuskursseja. Mitään en ole vielä löytänyt mutta eiköhän netin syövereistä saata hyvällä tuurilla löytyä:) Sain ableton live liten mpk 225 midi kiipparin kylkiäisenä ja voin nyt jo sanoa olevani hypeissä paljon siitä että joku päivä osaan tehdä tällä ohjelmalla musaa!!!

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä