Arkistot kuukausittain: October 2016

Käytäväteoria

Kuuntelin eilen lentokoneessa Brian Tracyn mainiota Goals-äänikirjaa. Yhdessä kappaleessa hän kertoo tarinan erään yliopiston yrittäjyyden professorista ja hänen tutkimuksestaan liittyen yrittäjyyden aloittamiseen. Onhan hänellä professuurinsa kautta ollut ensikäden tietoa siitä, miten opppilaat uutta osaamistaan ovat hyödyntäneet. Tutkimuksesta käy ilmi, että

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Vihaatko työtäsi?

Kuulin eräässä seminaarissa tutkimuksesta jonka mukaan seitsemänkymmentä prosenttia amerikkailisista vihaa työtänsä. He nousevat aamuisin känkkäisenä ja raahaavat peppunsa vastenmielisesti jonnekin, jossa viettävät aikaa vain ja ainoastaan sen takia, että saavat laskunsa maksettua. Vaikka tutkimus onkin tehty toisella mantereella en usko,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Tarjoatko ratkaisua ongelmaan mitä asiakkaalla ei ole?

Sinäkään et varmaan ole välttynyt kuluneelta hokemalta muutoksen ja kehityksen alati kiihtyvästä tahdista. Vaikka sanonta on jo kaikunut monesti omassakin korvassa, on silti paikallaan hetki pohtia asian syvempää merkitystä. Kun katselee ympärilleen, ja analysoi yritysten toimintaa ja peilaa sitä vallitsevaan

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Markkinoi heille, ketä asia jo kiinnostaa

Olen jo useasti aikaisemmin kertonut fanittavani ja ihailevani isosti suurta markkinointi-ajattelijaa, Seth Godinia. Viime viikolla sain seurata läheltä ja livenä kun suuri guruni esiintyi Nordic Business Forumissa. Godinissa on mielestäni parasta hänen erittäin pragmaattinen tapansa lähestyä liiketoiminnan, erityisesti brändin rakentamisen,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä