Arkistot kuukausittain: January 2019

Elätkö arvojesi mukaan?

Perustin oman konsultointiyrityksen melko tasan kymmenen vuotta sitten. Sitä ennen toimin vaativassa asiantuntijatyössä, jossa minulla oli esimies- ja tulosvastuu noin viidestäkymmenestä muusta asiantuntijasta. Myynti ja tuloksen tekeminen, ja tätä kautta raha, ovat olleet ammatin kautta minulle läheisiä asioita. Kymmenen vuotta

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Nosta tasoasi

Olen itse sellainen, että jos en tarpeeksi haasta itseäni niin älyllisesti kuin fyysisesti, tylsistyn, laiskistun ja masennun. Jos tekemistä on itsestäni tai ulkoisista syistä johtuen liian vähän, on sen vähänkin tekeminen äärimmäinen voimanponnistus. Sopiva positiivinen stressi aiheuttaa minussa elossa olemisen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Itseluottamus

Olen paljon pohtinut sitä, miksi olen menestynyt niissä asioissa suhteellisen hyvin, mihin olen aikani ja tarmoni panostanut. Oli sitten kyse opiskelusta, urheilusta tai muista harrastuksista, ammatista tai oman yrityksen pyörittämisestä. Pohdinnan lopputulos on se, että en pidä epäonnistumista edes vaihtoehtona

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Uskon asia

Hyvä myyjä myy vaikka jäätä eskimoille, kun taas huono ei myy mitään kenellekään. Tämä on yleinen mielikuva myyjistä ja myyntityöstä. Erityisesti meillä Suomessa, jossa myyjän ammatti taitaa jäädä haaveammattien listan top satasessa kokonaan listan ulkopuolelle. Silti, myynti on ennen kaikkea

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Sitä saa mitä tilaa

Vanhan liikkeenjohtamisen ja markkinoinnin viisauden mukaan, voit olla joko toimialan laatu- tai hintajohtaja. Sinulla on siis kaksi vaihtoehtoista strategiaa: voit joko toimittaa parasta tuotetta ja palvelua asiakkaille jotka haluavat maksaa laadusta. Tai sitten varmistat, että sinun tuotteesi tai palvelusi on

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Elämä ei ole kenraaliharjoitus

Elämä ei ole kenraaliharjoitus, sanoi eräs viisas kerran. Sanat ovat kolahtaneet itselle kovaa jo aikaisemmin, tässä hetkessä vielä enemmän. Huomaan sen siitä, että viimeisen parin vuoden aikana, olen selvästi muuttunut ihmisenä. Ennen kaikkea arvojen, mutta myös tavoitteiden ja tekemisen osalta.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Suosittelu on parasta myyntiä

Uskoin itse vuosikymmeniä siihen, että tekemällä perinteisen: määrä, suunta, laatu-ajattelun mukaan myyntityötä, saadaan aikaan paras mahdollinen lopputulos. Ja ihan hyvä niin, kyllähän se toimikin. Siinä ajassa ja asiakkaiden tavassa ostaa ja käyttää palveluita. Maailma on melko erilainen tänään. Lopetin jo

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Näetkö näkymättömän?

Monissa tutkimuksissa on todettu, että yrittäjillä on usein kyky aistia ja tunnistaa asioita, mitä suurin osa muista ei vielä näe tai todeksi usko. Pienen pieniä muutoksia markkinassa ja asiakkaiden tavassa ostaa. Hienon hienoja signaaleja, jotka yhteen vedettynä muodostavat kokonaisuuden. Sellaisen

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Elämän syklit

Joku viisas on joskus sanonut, että elämämme kulkee seitsemän vuoden sykleissä. Tämä koskee niin yksityiselämää kuin työuraamme. Vuosien kuluessa me muutumme ihmisenä niin fyysisesti, henkisesti kuin arvojemme osalta. Samalla tavalla muuttuu ympäristömme. Edelliseen peilaten, on aina hyvä välillä pysähtyä pohtimaan:

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Teetkö vääriä asioita oikein?

Kävin viime vuonna useita keskusteluita johtajien ja yrittäjien kanssa muutoksen nopeudesta. Joissakin näistä keskusteluista, henkilö oli hyvinkin kartalla siitä, että asiakkaiden tapaa ostaa ja kuluttaa on muuttunut isosti. Joissakin taas tuntui siltä, että kyseinen kaveri oli pihalla kuin lumiukko. Sanotaan,

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Ota yhteyttä