En harmikseni ehtinyt osallistua kuin osaksi Slushiin tällä viikolla. Ne tunnit mitä tilaisuudessa kuitenkin sain viettää, tuntuvat siltä, kuin olisin ollut toisella planeetalla. Se mitä tapahtui Kaapelitehtaan sisällä, oli jotain täysin muuta verrattuna ulkopuolella olevaan todellisuuteen.
Mietitäänpä hetki tämän rakkaan maamme todellisuutta. En varmasti kovinkaan liiottele, jos väitän, että uutisoinnista noin yhdeksänkymmentä prosenttia on negatiivissävytteistä. On yt-neuvotteluita, irtisanomisia, kestävyysvajetta, julkisen hallinnon pöhöttymistä, eläkeiän nostoa, ja vaikka mitä mukavaa. Kaiken tämän päälle ripottelemme vielä suolaa haavojen päälle ja pyrimme viemään itsemme mahdollisimman syvälle kurjuuteen. Kateus voittaa ikävä kyllä kiiman, ainakin jos näin törkeästi yleisestään. Luulisi, että tässä ympäristössä innokkaimmaltakin katkeaa jossain vaiheessa halu, tehdä yhtään mitään.
Onneksemme tämä ei kuitenkaan ole koko totuus. Kun kävelin Slushiin sisään, tuntui kuin olisin astunut Hollywood elokuvaan. Sellaiseen johon on ladattu kaikki mahdollinen positiivisuus, tulevaisuuden usko, ja lähes rajattomat onnistumisen mahdollisuudet. Kyynisenä voisin todeta, että en usko, että kovinkaan moni mukana olleista innokkaista tule onnistumaan, ainakaan isosti. Näin en kuitenkaan halua ajatella. Ihan vaan siksi, että mieli on voimakas väline. Niin voimakas, että se usein ratkaisee menestytkö, vai et. Onko sillä lopulta väliä meneekö ensimmäinen vai toinen yritys munilleen? Tosi voittajat nousevat aina jaloilleen.
Mistä saisimme tämän tulevaisuuden uskon koko kansalle? Onnistuuko se mitenkään? Saattaa olla, että menee vielä pari sukupolvea ennen kuin on lupa innostua, tehdä kovasti töitä, ja parhaassa tapauksessa menestyä isosti. Koska muutos lähtee jokaisesta itsestään, haastan sinut miettimään: mitä voisit muuttaa omassa ajattelussa ja teoissa niin, että nuorten start-up yrittäjien into ja tulevaisuuden usko saadaan tartutettua meihin kaikkiin? Vielä ei ole liian myöhäistä pelasta sitä mitä meilä on.
Leave a Reply