Klassisen tarinan mukaan, jos ihmisiltä olisi kysytty, ei T-Fordia olisi koskaan syntynyt, vaan paukut olisi laitettu nopeampien hevosten jalostamiseen. Näin olisi monen asian kanssa, mitä nykyään pidämme itsestäänselvyytenä. Kaikki se mitä ei ole, sitä ei osaa kaivata. Tai sitten tämän uuden aikaansaamisen tuntuu mahdottomalta vuorelta kavuta.
Liikkeenjohdon konsulttina kohtaan päivittäin tilanteita, jossa yrityksen johto tuskailee erinnäisten haasteiden kanssa. Sellaisten, jotka he kyllä tunnistavat, mutta eivät osaa tarkalleen määritellä tai lääkitä. Potilas siis usein tunnistaa oireensa, mutta ei oikein tiedä mistä ne johtuvat ja miten niitä tulisi hoitaa. Ja siksihän meitä asiantuntijoita tarvitaan. Auttamaan asiakasta haasteen määrittelemisessä sekä esittämässä ratkaisun sille, miten asia hoidetaan pois päiväjärjestyksestä ja/tai muuten saatetaan kuntoon,
Väitän jopa hiukan arrogantisti, että usein törmään tilanteeseen, jossa asiakas on tehnyt väärän diagnoosin, ja tästä syystä hoitaa oireita väärällä lääkityksellä. Ei siis ole kumma, että tautia ei saada kuntoon. Tästä syystä yksi tärkeimpiä ulkopuolisen asiantuntijan rooleja on hyvä ja tarkka analyysi siitä, missä tilanteessa asiakas. Usein ulkopuolinen myös tunnistaa helpommin sellaisia asioita mitä oma organisaatio ei pysty tai halua myöntää itsellensä. Tai sitten arjen kiireet ja tiukka vääntö ei anna tilaa asioiden tutkimiselle ulkopuolisen, usein asiakkaan silmin.
Aivan kuten sairastumisessa, myös liiketoiminta on hyvä välillä altistaa ulkopuolisen asiantuntijan sparrattavaksi. Diagnoosin teko nopeutuu ja terävöityy. Taudin määrittelyn osamatarkkuus paranee. Hoitovaste saadaan kohdilleen. Potilas paranee ja kuntoutuu, ollen entistäkin parempi tulevaisuudessa.
Leave a Reply