Erotu tarpeeksi, mutta älä liikaa

Olen reilut parikymmentä vuotta saanut tehdä töitä brändinrakennuksen parissa. Joskus on synnytetty täysin uutta. Joskus taas vanhaa on muovattu entistä ehompaan kuntoon. Yhtä kaikki, jokaisessa näistä projekteista on mietitty sitä, miten kommunikoida asiakkaille kiinnostavalla ja relevantilla tavalla, samalla toimialasta erottuen.

Jokaisella toimialla on omat kirjoittamattomat sääntönsä, luutumat. Nämä luutumat vaikuttavat siihen, mitä nimiä yritykset käyttävät, mikä on se tarina millä yritys kohderyhmiään pyrkii hurmaamaan, ja miltä yritykset visuaalisen ilmeen osalta näyttävät. Ja kumma juttu, usein toimialan luutumat pystyy hyvinkin nopeasti tunnistamaan, kun yritysten brändin eri osa-alueita tutkii rinnakkain.

Luutumissa ei sinällään ole mitään väärää. Ainoa haaste sen kanssa, että kaikki näyttävät asiakkaan silmin ns samalta on se, että asiakkaalle tulee valinnanvaikeus. Kun kaikki yrittävät hurmata hänet samoilla argumenteilla, on hänen silmin ihan se ja sama kenet hän välitsee kumppaniksi. Tuotteita ja palveluita myyvän yrityksen näkökulmasta tämä taas on katastrofi. Siellä kun halutaan, että asiakas luomoutuu juuri heidän seireenin laulustaan.

Miten paljon sitten erottua, on kysymys joka usein esitetään? Sataprosenttisen oikeata vastausta tähän ei voi esittää. Hyvä ohjesääntö on erottua tarpeeksi, mutta ei liikaa. Luutumat ovat nimittäin myös hyvä asia, ne tuovat tunnistettavuutta ja sitä kautta luotettavuutta asiakkaan mieleen. Pelifirmalta näyttävä liikkeenjohdon konsulttiyritys ei välttämättä erottuisi kovin uskottavalla tavalla omassa ryhmässään, vaikka sinällään erottuisikin. Huomio ja kiinnostavuus kun ovat kaksi eri asiaa. Siksi on tärkeää pohtia oman yrityksen kulttuurin ja henkilöstön merkitystä siinä, mikä brändimielikuva yrityksestä halutaan antaa.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Yksi kommentti kohteessa “Erotu tarpeeksi, mutta älä liikaa
  1. Hyvä pointti,
    Luutumat lienevät sama kuin konventiot, eli totutut toimintamallit tai käytänteet. Kaikkeahan ei kannata keksiä uudestaan. Vaikutus tehdään usein oivaltavilla tavoilla hyödyntää tuttuja toimintamalleja uudella tavalla, ja tuoda toimintaympäristöön tuoreita näkökulmia. Yksinkertaista, eikö totta? 🙂

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä