Hyödynnä ABCDE-metodia priorisoinnissa

Ahdistaako. Kasvaako to do-lista joka hetki pituutta, ennen kuin olet sitä alkupäästä ehtinyt purkaa. Tuntuuko siltä, että pöydällä on likaa tekemistä ja liian vähän aikaa. Et ole ongelman kanssa yksin. Siksi sinun tulee oppia priorisoimaan ja käyttämään aikaansa asioihin, jotka tuottavat suurinta arvoa. Miten sitten laittaa asiat tärkeysjärjestykseen?

Kuuntelen parhaillaan Brian Tracyn Focal Point-äänikirjaa, jossa tämä järjestyksen mestari kertoo otsikossa mainitusta metodista. Metodin mukaan tekemiset ja tehtävät kannattaa ja pitää jakaa viiteen eri kategoriaan, eli ABCDE-järjestykseen.

Tärkeimpiä näistä ovat A-asiat, jotka voit vielä lisäksi järjestää numerojärjestykseen sen mukaan, mikä on niiden arvo ja vipu omaan tehtävääsi peilaten. Jos ja kun listalla on A-asioita, et tee mitään muuta kuin niitä. Et missään tilanteessa. Näitä asioita voivat liiketoiminnassa esimerkiksi potentiaalisten asiakkaiden tapaaminen ja tarjousten tekeminen sekä clousaus.

B-asioita ovat sellaiset asiat, jotka on hyvä saada tehtyä, mutta niiden tekeminen juuri nyt ei ole kriittistä ja/tai ne eivät synnytä yhtä suurta arvoa kuin A-asiat. Tällaisia asioita ovat esimerkiksi uuden printterin asentaminen, sisäiset palaverit jotka eivät liity asiakkaaseen tai liiketoimintaan jne.

C-asiat ovat sellaisia jotka voivat olla sinulle tärkeitä, mutta eivät juurikaan luo arvo. Näitä voivat olla esimerkiksi soitto vaimolle selvittääksesi mitä illalla syödään, lounas työkaverin kanssa tai jotain muuta mukaan mutta ei niin oleellista työllesi.

D on yhtä kuin delegoi. Eli ne kaikki asiat joiden pitää tulla tehdyksi, mutta mitkä joku toinen voi tehdä jotta sinä voit käyttää aikaasi omiin A-luokan asioihin. Tämä on erityisen tärkeää jos olet johtaja. Sinun tulee joka hetki delegoida alemman arvon asioita muille, jotta voi itse keskittyä siihen kaikkein arvokkaimpaan joka tuo suurimaan vivun omalle ajankäytöllesi.

E on yhtä kuin eliminoi. Siis ne asiat, joiden parissa sinun ei tule viettää ajatusta saatikka aikaa. Fiksuna ihmisenä tiedät kyllä mistä puhutaan.

Kun priorisoit, ole rehellinen itsellesi.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:
Yksi kommentti kohteessa “Hyödynnä ABCDE-metodia priorisoinnissa
1 Yhteydet/Seurannat varten "Hyödynnä ABCDE-metodia priorisoinnissa"
  1. […] arvostamani Christoffer Nordberg postasi eilen Brian Tracyn ABCDE-metodista. Sen mukaisesti työn kuormittaman ihmisen tulisi oppia priorisoimaan […]

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä