Eilen vielä stressasi melko paljon. Juoksua on viime aikoina riittänyt, enkä ajattele tätä negatiivisessa mielessä. Kun tekemistä on paljon, on ainakin itselle välttämätöntä välillä painaa jarrua ja antaa aivojen levätä. Ihan vaan siksi, että ajatusten on pakko välillä antaa rauhoittua ja jotta ne hetken päästä voi taas piiskata täyteen vauhtiin.
Kirjoitan tätä blogia mökillämme, Ahvenanmaalla. Paikka on ollut sukumme omistuksessa jos reilut 70-vuotta. Kolme vuotta sitten paikka siirtyi veljeni, serkkuni ja minun hallintaan. Oli aika sukupolvenvahdokselle koska isäni oli kuollut.
Tämä paikka oli erityisesti isälleni tärkeä. Monta hyvää muistoa liittyy niihin hetkiin joita täällä on vietetty. Jotenkin tuntuu, että täällä hän oli onnellisillimaan. Paikka jossa sai rentoutua, kalastaa ja nauttia elämästä yleensä. Isäni elää enää vain muistoissani. Tietyllä tavalls koen kuitenkin erittäin tärkeäksi pitää tästä paikasta huolta niin hyvin kuin hänkin teki. Välillä voi jopa aistia hänen olevan läsnä kun täällä olemmme.
Otikson mukaisesti ja Eppu Normaalin biisiä mukaillen on hyvä asettua Juhannuksen viettoon
“Lapsuuteni kesät sumuun vajonneet, palasiksi muistojeni läjään hajonneet. Palapelin kokosin paksuin rukkasin, ihmetellen minne kaikki palat hukkasin, en unta saanut ja näin jäin miettimään. Kaiken minkä muistan aika kutistaa, mä sitä pelkään suo tahdon rutistaa…”
Leave a Reply