Kolme ideaa vuoden 2015 tavoitteiden määrittelyyn

Vuosi 2014 lähestyy loppuaan. Vuodenvaihteeseen on aikaa enää reilut neljä viikkoa. Aikaan, jolloin moni voimien tunnoissaan lupaa muuttaa monta asiaa elämässään. Laihduttaa. Opiskella uusia uusia asioita. Kenties vaihtaa ammattia. Aloittaa säästämisen ja sijoittamisen eläköitymisen varalla. Hyviä ajatuksia, sellaisia jotka usein jäävät ajatuksiksi ilman selkeää tavoitetta ja aikataulua. Haaveita jotka eivät muutu todeksi.

Jotta ensi vuodesta tulisi erilainen. Jotta todella laittaisit itsesi likoon haaveittesi eteen niin, että niist tulee totta. Jotta pääsisit tässä hyvään alkuun, olen tehnyt sinulle lyhyen muistilistan. Asioita, jotka sinun kannattaa ja pitää ottaa huomioon. Asioita, jotka auttavat sinua pohtimaan tavoitteitaisi ja sitä tapaa miten pyrit niitä saavuttamaan. Asioita, joita pohtimalla olet askeleen lähempänä tavoitteitasi.

Ensinnäkin, sinun tulee olla hyvin varma siitä mitä haluat saavuttaa. Tavoitteen tulee olla niin selkeä, että pystyt kirjaamaan sen helposti paperille. Niin selkeä, että sinulle, eikä heille joille tavoitteesi kerrot, jää epäselvää mihin olet matkalla. Jos esimerkiksi taloudellinen riippumattomuus on tavoitteesi ei riitä, että kirjaat ”tavoitteeni on taloudellinen riippumattomuus”. Sinun pitää miettiä mitä tämä tarkoittaa juuri sinulle rahassa.

Toiseksi. sinun pitää määritellä tarkasti miten saavutat taloudellisen riippumattomuuden. Missä aikataulussa. Mitä sinun tulee tehdä ja mitä ei. Mistä sinun pitää mahdollisesti luopua. Mitä uutta sinun tulee aloittaa. Mikä on aikataulu. Jne.

Kolmanneksi, sinun on hyvä pohtia tietyn väliajoin sitä, oletko matkalla tavoitteeseen sillä tavalla kun nyt asioita teet. Voi nimittäin olla muitakin tapoja saavuttaa tavoitteesi kun se mitä juuri nyt teet. Kenties jokin täysin uusi, helpompi ja nopeampi tapa. Tai ainakin tapa joka vivuttaa tekemistäsi eri tavalla kun nyt. Maailma ympärillä muuttuu jatkuvasti. Siksi sinunkin on hyvä pitää tuntosarvet ulkona näille muutoksille.

Teit mitä teit, kirjaa itsellesi tavoitteet vuodelle 2015. Itse teen näin joka vuosi. Kun nyt katson taaksepäin vuotta 2014 ja niitä tavoitteita mitä tälle vuodelle kirjasin, voin ilokseni todeta, että moni asettamani tavoite on toteutunut.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä