Pimeä sali. Kolme ja puolituhatta ihmistä. Jännittynyt odotustila. Hiljainen näppäily alkaa. Tunnistan soittimen selloksi. Kappale on Metallican Nothing else matters. Katse lavalle jossa biisiä soittaa Apocalyptica. Kolme pitkätukkaista, hevarin näköistä kaveria. Klassinen koulutus, jonka jälkeen totaalinen disruptio, hevimusiikkia klassisella soittimella.
Voin luvata, että kokonaisuus toimii. Näin herrat toistamiseen livenä lavalla. Nyt olen itse vanhempi ja kokeneempi. Varmasti tästä johtuen musiikki tärähti todella syvälle sielun syövereihin. Koko lähes neljätuhatta ihmistä kuuntelee soittoa hiirenhiljaa. Kukaan ei pölise tai näppäile kännykkää. Kaikki osallistuvat intensiivisesti siihen tunteeseen ja energiaan jota lavalta meille tarjotaan. Soitto päättyy raikuviin aploodeihin. Mutta vielä parempaa on luvassa.
Lavalle kävelee hämärässä nainen. Kappale alkaa. Valonheittimen valo kohdistuu laulajaan. Lavalla seisoo Jenni Vartiainen. Apocalyptica soittaa tutulta kuullostavaa kappaletta normaalia hitaammin. Menee hetken aikaa ennen kuin tunnistan biisin, Missä muruseni on. Tässä vaiheessa murrun jo täysin. Kyyneleet valuvat poskia pitkin. Olen täysin kiinni tässä hetkessä ja tunteessa johon artistit minut vievät. Tunne on vapauttava ja hyvä, vaikka itkenkin. Haluaisin, että tämä jatkuisi pidempään, mutta olemme täällä toista asiaa varten tänään. Kappale loppuu raivoikkaisiin aploodeihin. Näyttää hetken jopa siltä, että esiintyjät ovat yhtä hämmentyneitä siitä tunnetilasta mihin kaikki menivät.
Musiikki on aina ollut minulle mitä parhain tapa viedä itseni eri tunnetiloihin. Vaikka tällöin usein itkenkin, ei tunne lähes koskaan ole surullinen. No tai joskus on. Kun kuuntelen Lasse Mårtensonin Myrskyluodon Maijaa, on tunne niin voimakkaasti ankkuroitunut isäni hautajaisiin, että olo ei sen jälkeen ole mitän parhain ikävän raastaessa kehoa. Mutta silloinkin, itku puhdistaa. Se avaa tietyt patoutumat mitä on pitänyt sisällään, sellaiset jotka nyt purkautuvat katalyytin, musiikin avulla. Mutta yleensä voimakas tunnetila on hyvä olotila. Sellainen johon aina välillä haluan mennä. Istua sohvalla ja kuunnella suomalaisen huipputuotteen, Genelicien kautta lempimusiikkia. Sellaista joka herättää jotakin jossain syvällä minussa. Ottaa omaa aikaa ja mennä omaan maailmaan.
Jenni Vartiaisen Missä muruseni on, on mieletön kappale. Biisinä kaunis, sanoitukseltaan vielä mahtavampi. Ota hetki itsesi kanssa ja kuuntele mistä ja miten kappaleessa lauletaan. Uskallan väittää, että jossakin tunnet tunteen voimakkaan vaikutuksen.
Leave a Reply