Ihastumme ihmisiin jotka ovat samanlaisia kuin me itse. Haluamme viettää aikaa sellaisten kanssa, jotka saavat meidät hyvälle tuulelle. Haluamme kokea itsemme arvokkaaksi ja arvostetuksi niiden seurassa kenen kanssa yhteistyötä teemme. Tämä pätee niin kotona, ystävien ja harrastusten parissa, kuin työelämässä.
Koen itse erittäin tärkeäksi sen, että minulla on hyvä suhde niihin henkilöihin ihmisinä jotka ovat minun asiakkaitani. Tämä ei tarkoita sitä, että meidän tulee olla kaikista asioista samaa mieltä, tai etteikö haastaviakin tilanteita tulisi eteen. Päinvastoin, hyvässä ja avoimessa suhteessa isotkin asiat saadaan ratkaistua avoimuuden ilmapiirissä niin, että molemmat tekevät töitä yhteisen tavoitteen eteen. Ei toisaan kampittaen.
Mitä isommasta ja liiketoiminnan kannalta kriittisestä asiasta on kyse, sen tärkeämpi on varmistaa hyvä tunnetason yhteistyö asiantuntijan ja asiakkaan välillä. Kysessä kun on luottamukseen perustuvasta asioiden hoitamisesta.
Leave a Reply