Harrastin aikanaan vuosia kilpapurjehdusta, kilpailemalla niin rataveneillä kuin avomerikisoissa. Olympialaisissakin luokkana ollut Soling oli ja on edelleen lempiveneeni. Luokassa kilpaili silloin maailman huipulla brittiläisen Lawrie Smithin venekunta. Lawrie pärjäsi erittäin hyvin, vuosikausia kyseistä luokkaa dominoiden. Muut ympärillä olivat luonnollisesti kiinnostuneita siitä, miten on mahdollista, että hän voittaa voittamistaan. Onko hänelle parempi tuuri vai mitä? Lawrien ohje ole yksinkertainen, hän totesi “good guys are always lucky”.
Itse ymmärrän asian niin, että kun olet mukava ja teet hyviä tekoja ympärillä oleville, myös sinä saat osan tästä positiivisuuden kierteestä. Et mahdollisesti heti, etkä täysin yksi yhteen. Mutta joka tapauksessa saat itsekin takaisin jossain vaiheessa. Ja mikä parasta, hyvässä positiivisuuden kierteessä kaikki moninkertaistuu, ja tunne siitä, että mikä tahansa on mahdollista kasvaa.
Itse olen huomannut tämän hyvin voimakkaasti uutta yritystoimintaa aloittaessa, kun olen yhtiökumppanini kanssa ottanut yrityksen ensi askeleita. Ihmiset joita tapaamme ja keskustelut joita käymme, ovat olleet erittäin positiivisia ja ihmiset innostuneita siitä mitä olemme aloittamassa. Meitä on autettu ja ohjattu eteenpäin, samalla kun olemme itse jakaneet hyvää ympärillemme. Tuntuu siltä, että koko universumi on asettunut oikeaan asentoon.
Päätä sinäkin aloittaa positiivisuuden kierre jo tänään.
Leave a Reply