Sanotaan, että aikuisuus alkaa siitä, kun myönnät itsellesi, että sinä itse olet vastuussa omasta elämästi, ei kukaan muu. Jotkut meistä ymmärtävät tämän jossain vaiheessa elämää, aikaisemmin tai myöhemmin, jotkut eivät koskaan. Koska maatamme on kurittanut taantuma jo pidemmän aikaa, on tämän vastuukysymyksen ymmärtäminen tärkeämpää kuin koskaan.
En koskaan ole ymmärtänyt ajatusta siitä, että yhteiskunnan, yritysten tai työnantajien tulisi olla vastuussa meistä jokaisesta. Ymmärrän ja allekirjoitan toki sen, että heikommista, sairaista yms tulee pitää huolta. Ja myös sen, että vahvimmatkin meistä mahdollisesti joskus tarvitsevat ulkopuolista apua ainakin hetkellisesti kun maailma näyttää liian synkältä siitä itse selvitäksemme. Sitä en kuitenkaan ymmärrä tai hyväksy, että aikuinen ihminen käyttäytyy kuin sylivauva, ulkoistaen kaiken vastuun ja syyt jokaiseen asiaan jollekin toiselle. Ikävä tosiasia kuin kuitenkin on se, että elämämme näyttää juuri siltä, minkä olemme siitä itse rakentaneet. Sinä, kuten minäkin, olemme itse vastuussa asioista ja mitä meille tapahtuu tai on tapahtumatta.
Erityisen tärkeää tämä on ymmärtää työelämässä. Sinä tarjoat omaa osaamistasi työnantajalle, joka maksaa siitä sen korvauksen, mikä on tuottamasi lisäarvo kyseiselle firmalle ja/tai sen asiakkaille. Vaikka olet töissä toisella, ja saat häneltä palkan muodossa korvauksen menetetystä vapaa-ajasta, ei ole työnantajan asia pitää esimerkiksi huolta siitä, että markkina-arvosi kasvaa kun kehityt työssäsi. Se on sinun vastuullasi.
Aikuinen ihminen ja oman alansa ammattilainen pitää aina ja joka tilanteessa huolen siitä, että hänen osaamisensa on sellaista, että sitä halutaan työpanoksen muodossa ostaa.
Leave a Reply