Lauantaina satuin avaaman television juuri sopivasti, kun YLE-Teema esitti äärimmäisen kiinnostavan dokumentin Tokyossa vaikuttavasta Sushimestari Jirosta. Ohjelma teki ainakin itseen melkoisen vaikutuksen, ei vähiten kun seurasin millä asenteella tämä sushin suurmestari omaan työhönsä suhtautui. Siinä olisi monelle länsimaalaiselle muutama asia opittav
Sushimestari Jiro on tällä hetkellä kahdeksankymmentäviisivuotias. Kunnioitettava ikä kenelle tahansa, saatikka sitten henkilölle joka painaa vielä täyttä päivää omistamassaan suhsi-ravintolassa. Herra on tehnyt sushia jo lähes seitsemänkymmentä vuotta, mutta hän korosti joka hetki, että hän oppi koko ajan uusia asioita. Oman ammattitaidon ehdoton auktoriteetti ja täydellinen osaamisen oli se, mitä hän selvästi tavoittelee. Ja ihan hyvällä matkalla siinä ollaan, ravintolaa koristaa kolme Michelin-tähteä. Silti mestari totesi tyynesti vääntävänsä sushia siihen asti kunnes on montussa.
Ohjelmassa haastalteltiin useita Jiron ympärillä olevia ihmisiä. Hänen poikaansa, josta tulee ravintolan omistajan seuraaja. Ruokakriitikoita. Muita sushikokkeja. Ravintolan harjoittelijoita jotka ovat matkalla kokiksi. Pienenä pieteettinä voitaneen mainita. että harjoitteluvaihe kestää kymmenen vuotta. Kyse ei siis ole ihan joka pojan, tai tytön pestistä. Jiro kertoikin, että useat pestiin tulevista ottavat lopputilin jo päivän tai parin jälkeen, koska vaatimustaso on niin kova.
Seurasin Jiron työskentelyä ja asennoitumista omaan työhönsä suurella kunnioituksella. Tapa jolla hän nöyrästi, mutta samalla vakaalla osaamisella ja mestarin asenteella suhtautui työhönsä, oli jotain sellaista mistä haluaisin itse olla joku päivä tunnettu.
Leave a Reply