Viime aikoina on käyty paljon keskustelua siitä, pitäisikö ihmisten työpanosta mitata sillä mitä he saavat aikaan, eikä sillä perinteisellä tavalla monta tuntia viikossa vietämme sorvin ääressä. Ei liene kovin vaikea arvata kumman koulukunnan edustaja itse olen tässä keskustelussa.
Sparrasin eilen erästä yrittäjä joka myy palveluita yrityksille. Hän heitti ilmaan oman filosofiansa siitä, että meidän jokaisen tulisi olla yrittäjiä. Tai ainakin niin, että omaa suhtautumista työntekoon tulee ajatella yrittäjän tavoin. Hänelle ja minulle on hyvin selvää ja konkreettista se, että jos meillä ei ole asiakkaita, ei meillä ole laskutettavia projekteja. Tätä kautta meillä ei myöskään ole kassavirtaa. Ja ilman kassavirtaa emme pysty maksamaan itsellemme palkkoja.
Toisin kuin sosialistien haavemaailmassa, yritystoiminnassa raha ei tule budjetista ja sähkö töpselistä. Meidän työmme on pitää huoli siitä, että palveluillemme löytyy tarpeeksi maksavia asiakkaita, joita ilman kotona ei ole makkaraa leivän päällä, eikä edes leipää. Syy-seuraus suhde on hyvin ilmeinen ja suoraviivainen. Asia jota monen vakituista kuukausipalkkaa nauttivan on kovin vaikea joskus ymmärtää.
Sillä, että synnytät joka päivä arvoa työlläsi on myös suora syy-seuraus suhde sille, miten asennoidut omaan työhösi. Olit sitten toisella töissä tai yrittäjä. Itse arvostan ihmisiä jotka tekevät intohimolla ja asenteella, sata lasissa sen mitä tekevät. Ammatista ja toimenkuvasta riippumatta. Ovat ylpeitä siitä mitä osaavat ja näyttävät sen myös muille ympärillään. Eivät lintsaa. Optimoi pelkästään omaa etua. Antavat näytöt ennen kuin vaativat itselleen. Ovat roolimalleja meille muille.
Leave a Reply