Legendaarisen Hoghaus-härräkkämyymälän huoltopäällikkö lausui kerran otsikon mukaiset sanat. Sanomisella viitattiin siihen, että vaikka moottoripyörän rakentelu on mukavaa puuhaa, ihan kaikkeen ei kannata koskea ja muutoksia tehdä.
Kun katson ympärilleni ja analysoin mitä monissa yrityksissä tapahtuu, lause tulee eittämättä mieleen. Tuntuu siltä, että aina talouden ollessa alamaissa useissa yrityksissä alkaa vimmattu sisäpeli. Jopa paniikkiin verrattavissa oleva kohkaaminen. Eikä siinä mitään. Kovat ajat vaativat monelta enemmän. Se mikä toimi eilen ja vielä tänään, ei välttämättä riitä enää huomenna. Ja kun kun päälle lisätään vielä hokemat yhä kiihtyvästä muutoksesta, on sekasorto valmis. Monen yrityksen strategiaa ja toimintamalleja veivataan uusiksi, ei vuosi- tai kvartaalitasolla, vaan lähes joka kuukausi.
En vastusta muutosta enkä myöskään sitä, että koko ajan pohditaan miten huomenna pärjätään. Silti tuntuu siltä, että uusien strategoiden ja toimintamallien pohtimisesta on tullut useassa paikassa sijaistoimintaa. Aikaa niihin käytetään siksi, että näin pyritään saamaan oma olotila edes jollakin tavalla hallintaan, ulkoisen maailman tuntuessa välillä niin synkältä.
Uutta pohtiessa moni voimien tunnossaan myös saa muutoksillaan paljon huonoa aikaan. Viimeisen vuoden aikana olen käynyt useita keskusteluita, jossa johtotason ihminen hämmästelee, kun uusi konserninjohtaja on tullut ja laittanut kaiken uusiksi. Myös ne asiat, jotka ovat hyvin toimineet. Pienen aikaa uutta strategiaa toteutettuaan, hän on kuitenkin huomannut, että pieleen meni. Ihan kaikkea ei olisikaan kannattanut muuttaa täysin päinvastaiseen asentoon kuin ennen. Jos se ei ole särki, älä siis sorki.
Leave a Reply