Pahin päätös on olla tekemättä päätöstä. Toiseksi pahin, on tehdä sellainen päätös, joka on kompromissi. Usein tähän päädytään tilanteissa, jossa ei luoteta tarpeeksi omaan näkemykseen ja intuitioon. Voi olla, että päätöksiä tehdessä mietitään liikaa sitä, miten pystytään miellyttämään esimerkiksi johtoryhmän muita jäseniä, tai jopa omia alaisia. Hakataan ideoilta niin sanotusti kulmat pois, jotta päätös saadaan hyväksyttyä jokaisen mukanaolijan kanssa.
Väitän, että kompromisseiksi muodostuvat päätökset johtuvat hyvin usein pelosta. Pyritään välttämään liikaa riskejä, koska luullaan, että niin saadaan aikaiseksi hyvä lopputulos. Usein tilanne on kuitenkin päinvastoin. Busineksessa kompromissit johtavat siihen, että lopputuloksesta ja päätöksen seurannaisvaikutuksista tulee pannukakku. Tästä alkaa lumipalloefekti joka johtaa uusiin kompromisseihin. Noidankehä on valmis. Rohkeuden puutos johtaa tilanteeseen jossa kaikki päätöksiä tekemässä olevat henkilöt pyrkivät minimoimaan päätösten vaikutukset, joko henkilökohtaisella tai yritystasolla, Usein molemmilla.
Koska itse toimin yrittäjänä en voi tehdä huonoja kompromissejä kun päätän esimerkiksi Reeperbahnin tulevaisuudesta. Huonot päätökset kertautuvat ja aiheuttavat pahimillaan sen, että koko yrityksemme taru loppuu. Yrityksen johtaminen on tietyllä tavalla diktatuuri. Mukana olijoita pitää kuunnella, mutta loppupeleissä johtajan pitää päättää asiat. Ja vielä tavalla joka ei ole kompromissi, ainakaan väärien vaikuttumien vuoksi.
Omia ohjeita johtajalle vaikeissa paikoissa:
1. Valitse businesskriittiset asiat/päätökset
2. Kuuntele muita, mutta muista aina heidän vaikuttimensa
3. Luota intuitioon
4. Päätä asioista
5. ÄLÄ TEE KOMPROMISSEJÄ
Leave a Reply