Alkuun pääsemisen sietämätön vaikeus

Vaikka olen liikkuvaa sorttia, on minulla tänä syksynä ollut harvinaisen vaikeaa aloittaa kuntosalilla käynti. Syy ei ole laiskuus, tai se että en pitäisi treenaamisesta. Ei. Syy on niinkin typerä ja yksikertainen kuin se, että koska toimistomme muutti kesällä, päätin myös vaihtaa salia jolla käyn, ihan logistisista syistä. Asia ei kuitenkaan ole mennyt ihan näin suoraviivaisesti. Sali sijaitsee parinsadanan metrin päässä toimitilastamme. Tästä huolimatta, en ole saanut aikaiseksi hankkia kuukausikorttia. Toki treenaan edelleen crossfittiä muualla, mutta viikossa jää nyt 1-2 treeniä tekemättä siksi, että en syystä tai toisesta ole saanut hankittua korttia uudelle salille.

Esimerkissäni omasta elämässä, yhtälössä, jonka pohjalta me usein toimimme, tulee hyvin esille ihmisen orjuuntuminen tavoille, tai tässä tapauksessa niin puutteelle. Jos minulla olisi salikortti taskussani olisin taas tänään jo käynyt siellä heilumassa. Mutta enpä käynyt, koska en ole saanut rutiinia synnytettyä.

Sama kaava toistuu usein myös johtajan työelämässä. Minulle sanotaan usein ”että noihan on ihan perusasioita mitä pitää tehdä”. Oikein. Niin ovatkin. Miksi sitten niin kovin usein edes näistä johtamisen perusasioista ei pidetä kiinni? Kyse tuskin on ymmärryksen puutteesta, koska meistä ”jokainen tietää” mitä meidän tulisi tehdä. Miksi sitten emme toimi tämän paremman tiedon pohjalta.

Väitän, että syy on yksinkertaisesti se, että meillä ei ole rutiinia. Johtamisen konktekstista peilaten, meille on esimerkiksi erittäin tärkeää viettää aikaa asiakkaiden kanssa jotka voisivat ostaa. Ja mitä enemmän me tätä aikaa näiden asiakkaden kanssa vietämme, sen parempia meistä tulee lukemaan asiakkaan tarpeita, osaamme myös kertoa hänelle miten voimme häntä auttaa.

Harjoitus tekee mestarin. Mitä enemmän treenaat, sen parempi sinusta tulee. Jotta tämä tapahtuu, pitää sinun aloittaa, Ja aloittamisen jälkeen synnyttää rutiini. Rutiini tuo ryhtiä, ja ryhti tuo tuloksia.

Minkä asian sinä aloitat jo tänään?

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä