Vietin viime viikon talvilomalla Espanjan kevätauringossa, Torremolinoksessa. Kaupunki oli vasta heräämässä kesäkauteen talven jäljiltä. Ravintoloita kunnostettiin. Seiniä ja ovia maalattiin. Hiekkarantoja puhdistettiin ja lanattiin. Näkyvillä oli tekemisen meinki.
Vietän usein lomani niin leväten kuin urheillen, koen sen olevan parasta vastapainoa pääkoppaa rasittavalle ammatille. Siksi aloitinkin päiväni joka aamu reippaalla kävelylenkillä pitkin rantabulevardeja auringon vasta noustessa päivään. Joka aamu kohtasin saman näyn: kaupungin työntekijät putsasivat lakaisukoneella rantakatuja, tyhjensivät roskiksia, laittoivat paikat siistiin kuntoon niin paikallisille kuin turisteille. Se joka tämän tekemisen lisäksi teki minuun suuren vaikutuksen oli kavereiden ammattiylpeys siitä mitä tekivät. Asioita ei tehty puoliksi ”koska ollaan kaupungilla töissä”, vaan täysillä viimeisetkin yksityiskohdat viimeistellen. Ammattimiehiä.
Aamun askareita seuratessani tein samalla itsetutkiskelua: teenkö minä kaikki työni täysillä vainko vain puoliksi? Miltä minä näytän työskennellessäni kun joku toinen sitä sivusta seuraa? Aistiiko minusta saman tekemisen meiningin ja ammattiylpeyden kuten näistä kaupungin duunareista? Toivoin ja uskon, että näin on. Ainakin pyrin joka päivä siihen, että annan kaikkeni. Ja jos en siihen pysty, en edes asiaa aloita.
Mikä on se mielikuva minkä haluat muille jättää, teit sitten ammatiksesi mitä tahansa. Sen, joka viestii sinusta totaalista kyrsiintymistä duuniasi ja niitä kohtaan joita palvelet. Vai sen, jossa joka päivä annat parhaasi kaikille jotka ovat kanssasi tekemisissä. Sinä päätät. Tee hyvin.
Leave a Reply