Ei nimi miestä pahenna jos ei mies nimeä

Osa toimeksiannoistamme koskee täysin uuden brändin synnyttämistä. Työ aloitetaan brändistrategialla joka kiteyttää uuden tai uudistuvan yrityksen sielun. Brändistrategian jälkeen seuraa nimen sekä visuaalisen ilmeen suunnittelu strategiaan peilaten. Yleensä visuaalinen ilme on näistä helpompi ratkaista. Visuaalisesta ilmeestä joka tykkää tai ei tykkää. Nimen suunnittelu onkin kinkkisempi juttu. Lähes koskaan eivät ideoidut ja esille tuodut nimet herätä valtavaa hurmostilaa, ainakaan aluksi.

Vaikka olemme synnyttäneet useita toimialamme veturibrändejä kuten Delete ja Animagi, ei näidenkään yritysten nimisuunnittelu ole ollut siitä helpoimmasta päästä. Näin jälkikäteen katsottuna on itsestäänselvää, että Delete on Delete ja Animagi on Animagi. Kuitenkaan nimiä suunniteltaessa ei kumpaakaan näistä valittu sadoista vaihtoehdoista parilla ensimmäisellä tarkastelukierroksella jatkoon. Päinvastoin, sekä Delete että Animagi ohitettiin olankohautuksella ja kommentilla ”voitteko miettiä vielä lisää vaihtoehtoja, nämä eivät ainakaan heti kolahtaneet”.

Toki on tärkeää, että nimi on parhaassa tapauksessa johdettu yrityksen liiketoiminnasta ja brändistrategiasta. Usein kuitenkin on niin, että nimi ja sen syvällinen merkitys syntyy vastaa vuosien saatossa kun yritys toiminnallaan ja kommunikaatiollaan luo nimelle sisällön ja merkityksen. Vai mitä sanottu esimerkiksi nimistä IKEA, Skanska, YIT, Lumon, Pihla, Destia jne. Tänään jokaiselle näistä löytyy merkitys ja sisältö joka yritys toiminnallaan ja tuotteillaan on luonut. Jos kyseinen lista esitettäisiin suunnitteluvaiheessa yksikään tuskin pääsisi jatkoon.

Vaikka nimi on yksi tärkeä osa yrityksen brändia, nimi harvoin toimii ainoana viestinä. Delete on itseasiassa raikas poikkeus tästä maailmasta, koska kyseisen yrityksen nimi jo kertoo suurelta osin sen, minkä asiakkaan ongelman yritys palveluillaan ratkaisee. Itse nimeäkin tärkeämpi asia on kuitenkin se, minkälaisen sisällön yritys nimelle synnyttää. Meistä jokainen kun osaa heti sanoa mitä sanasta IKEA tulee mieleen ja mitä se meille edustaa. Pelkkänä nimenä ei IKEA kerro meille yhtään mitään.

Julkaistu kohteessa Sekalaista
Share this:

Leave a Reply

Your email address will not be published. Required fields are marked *

*

Ota yhteyttä